Tässäpä virkistävän kirjallinen näytelmä! Esityksessä kuullaan ja nähdään tekstinä runsaasti suomenkielisiä otteita saksalaisen Thomas Mannin kuuluisasta novellista Kuolema Venetsiassa (Der Tod in Venedig, 1912).

Päähenkilö on myös kirjailija kuten novellissa, tai oikeastaan lavalla nähdään sekä kirjailija Thomas Mann että hänen kirjoittamansa alter ego Gustav von Aschenbach. Tai näin ainakin tulkitsin. Tällä valinnalla sisäisestä monologista on saatu ulkoinen dialogi, mikä tuo esitykseen dynaamisyytta ja niin, vuoropuhelua.

Pienellä näyttämöllä esiintyy kaksi Kansallisteatterin pitkän linjan näyttelijää, karismaattiset kuusikymppiset Jukka-Pekka Palo (kirjailija) ja Jukka Puotila (kirjailijan alter ego). Suusyövästä toipuva Puotila juhlistaa näytelmällä taiteilijauraansa.

33710321926_910365d32d_b

Minulle Kuolema Venetsiassa on ennestään tuttu italialaisen ohjaajan Luchino Viscontin vuoden 1971 elokuvasovituksesta Morte a Venezia, jonka näin yli seitsemän vuotta sitten Orionin elokuvateatterissa. Kauneudestaan kuuluisassa elokuvassa päähenkilöstä on tehty säveltäjä, ja hahmon esikuva on itävaltalainen Gustav Mahler.

Aikanaan rohkeassa tarinassa 37-vuotias Thomas Mann peilaa omaa sisäistä kamppailuaan homoseksuaalisten tunteidensa kanssa. Hän oli ollut veljensä ja vaimonsa kanssa edellisenä kesänä lomalla Venetsiassa Lidon saarella samassa luksushotelli Grand Hotel des Bainsissa, johon novellinkin tapahtumat sijoittuvat.

Kuten novellin viisikymppinen kirjailija, myös Mann lumoutui samassa hotellissa lomailleeseen kuvankauniiseen ja herkkään puolalaispoikaan. Mannin ihailun kohde oli vasta 10-vuotias, mutta novellissa ja näytelmässä poika on 14-vuotias.

Sekä tosielämässä että novellissa ihastuksen kohde jää etäältä palvotuksi, mahdottomaksi unelmaksi. Tarina kuvaa elämän ja taiteen välistä ristiriitaa sekä rakkautta, joka kuoleman hetkellä näyttäytyy taidettakin tärkeämpänä.

Veden päälle rakennettu uppoava Venetsia symboloi myös kauneuden katoavuutta ja haurautta. Samaan aikaan Venetsiassa puhkeaa pelätty koleraepidemia. Tapahtuma-aika on vain kaksi vuotta ennen ensimmäistä maailmansotaa, jolloin Eurooppaa kohtasi ennennäkemätön hävitys. Kuolema onkin esityksessä koko ajan kulman takana.

33710322276_791ea1bcdb_b

Nuoren Tadzion terveys on heikko, mikä korostaa katoavaisuuden teemaa. Nykyihmistä tietenkin hämmentää se, että vanhenevan miehen palvonnan kohde on vasta alaikäinen teinipoika… Mieleeni tuli etäisesti yli neljäkymmentä vuotta myöhemmin julkaistu Vladimir Nabokovin klassikkoromaani Lolita.

Mann eli 80-vuotiaaksi asti, mutta hänen novellinsa viisikymppinen päähenkilö tekee kuolemaa. Hän on jättänyt vaimonsa ja lapsensa kotiin Saksaan ja saapunut yksin neljäksi viikoksi lomalle Venetsiaan. Kirjailija hämmästyy kun löytää itsestään ihan uudenlaisia tunteita.

Gustav von Aschenbach viettää paljon aikaan Lidon hiekkarannalla ihailemassa etäältä Tadziota, joka leikkii rannalla siskojensa kanssa. Kansallisteatterin lavalla uimarantaa ja Venetsian kanaaleja symboloi hieno vesielementti eli syvennyksessä virtaava vesi, jossa Puotila kahlaa ja lopulta jopa kastautuu kokonaan.

33710323436_196cb82ff2_b

Tarina käsittelee herkästi Aschenbachin kaipuuta kadonnutta nuoruuttaan kohtaan ja täyttymätöntä intohimoa. Sekä näytelmän että elokuvan ongelma on tosin se, että konkreettisia tapahtumia on vähän, mikä tekee tarinasta hieman staattisen ja epämääräisen. Näin juonettomaan esitykseen sopii hyvin siihen valittu kohtalaisen lyhyt kesto, eli puolitoista tuntia ilman väliaikaa.

Näytelmässä oikein mehustellaan kauniilla kielellä ja kuvilla. Sekä tunnelmallisella musiikilla! Lavalla kuullaan elävää musiikkia kun lahjakas Artturi Aalto soittaa selloa. Nuori mies edustaa Tadziota.

Lavastus on viehättävä, ja teatterisavu sopii hyvin luomaan hämyisää tunnelmaa. Katosta putoaa valkoista hiekkaa kuin tiimalasissa. Kuolevan miehen aika käy vähiin.

Takaseinällä näkyvä kuva rappeutuvan kartanon sisätilasta tuo mieleeni Kansallismuseossa viime vuonna näkemäni näyttelyn Veden kätkemiä huoneita – Jaakko Heikkilän valokuvia Venetsiasta. Heikkilä kuvasi Venetsian aatelistoa vanhoissa palatseissaan.

33710322536_6e8b045804_b

Fiilistelimme seuralaiseni kanssa näytelmän avulla toukokuussa koittavaa Venetsian matkaamme, vaikka se ei toivottavasti ole ihan yhtä lohduton, heh. Olin muutenkin etukäteen odottanut näytelmää jo kuukausia. Sitten esityksen alkaessa olin niin väsynyt, että minulla oli suuri työ pitää silmiä auki… Millaista vääryyttä oma olotila voikaan tehdä esitykselle!

Näin avecini kanssa esityksen pressilipuilla ensi-illassa 5.4.2017. 

Kuolema Venetsiassa Kansallisteatterin sivuilla

Pieni näyttämö

Kesto 1 tunti 25 min, ei väliaikaa

Esityksiä on 27.10. asti.

Kuvat: Tuomo Manninen

ROOLEISSA Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila
MUUSIKKO Artturi Aalto

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Michael Baran
SUOMENNOS Oili Suominen
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone
VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU Kristian Ekholm
NAAMIOINNIN SUUNNITELU Jari Kettunen

 

 

Elisa Helenius
Tervetuloa kulttuuriblogiini! Olen helsinkiläinen kolmekymppinen kulttuurinystävä, jonka näkökulma on queer-feministinen. Olen myös Kulttuuriblogien päätoimittaja, turkulaisen kirjallisuuslehti Lumoojan päätoimittaja, journalismin opiskelija Haaga-Heliassa ja vapaa toimittaja. Taustaltani olen filosofian maisteri (yleinen kirjallisuustiede) Helsingin yliopistosta. Kahdessa kansanopistossakin on tullut opiskeltua (lehtijournalismia ja sanataiteita) sekä suoritettua yrittäjän ammattitutkinto. Nautin matkustelusta, elokuvista, filmifestivaaleista, teatterista, lukemisesta, median seuraamisesta, tribal fusion bellydancen harrastamisesta, tanssin katselemisesta (burleski ja baletti!), ulkona syömisestä ja uimisesta. Jos Helsingissä on avattu uusi kahvila tai taidenäyttely, löydät minut sieltä! Sateenkaarenmaalari syntyi tammikuussa 2011. Blogini on ollut aikaisemmin Cult24-kulttuurilehden verkkosivuilla ja sitä ennen Blogspot-blogisivustolla.