Olen ollut todella hidas bloggaaja, pahoitteluni siitä. Tänä syksynä uusi opinahjoni, kirjallisuuslehden päätoimittaminen ja lukuisat kulttuuririennot (esimerkiksi kävin eilen japanilaisen Yayoi Kusaman näyttelyssä HAMissa ja Renessanssi-näyttelyssä Kansallismuseossa, suosittelen!) ovat vieneet paljon aikaani.

Tämän takia arvioinkin nyt yhdessä postauksessa ytimekkäästi kuusi tänä syksynä näkemääni teatteriesitystä. Aluksi arvioin jopa kolme Kansallisteatterin tämän syksyn uutuutta. Kiitos teattereille pressilipuista!

Jos kaipaat luettavaksi pidempiä arvioita, niin lue esimerkiksi täältä kritiikkini syyskuulta Bonnie & Clyde -näytelmästä Teatteri Jurkassa. Kansallisoopperan Liisa Ihmemaassa -baletista taas teen blogiin pitkän arvion lähipäivinä.

Sumu

Sumu – Itsesensuurikomedia

Kansallisteatterin tämän syksyn tapaus on näytelmäkirjailija-ohjaaja Juha Jokelan (Esitystalous I & II, Patriarkka, Fundamentalisti) älyllinen komedia, joka käsittelee suomalaisten ennakkoluuloja ja pelkoja arvaamatonta Venäjää kohtaan.

Tapahtumat sijoittuvat syksyn 2013 ja kesän 2015 väliselle ajalle, jolloin Ukrainan kriisi oli pahimmillaan. Tapahtumapaikkana on kolmen miehen kuvitteellinen Somnimag-yhtiö, joka kartoittaa ihmisen aivotoimintaa ennennäkemättömän tarkasti. Ongelmia syntyy kun yritys lähtee viemään uusinta keksintöään naapurimaan suurille markkinoille.

Näytelmä tuo kiinnostavasti esiin kolme erilaista tapaa suhtautua Venäjään. Samalla Sumu vie törmäyskurssilla kolme erilaista moraalikäsitystä ja luonnetta. Työpaikka on hyvä valinta tapahtumapaikaksi, koska duunikuvioissa eri tavalla ajattelevat ihmiset kohtaavat toisensa, halusivat tai eivät, ja ovat päivittäisessä kanssakäymisessä.

Päätutkija Taisto (Jani Karvinen) on moraalissaan ehdoton ja vastustaa kansainvälistä bisnesyhteistyötä Venäjän tekemien ihmisoikeusrikkomusten vuoksi. Markkinointipäällikkö Jone (Ketonen ja Myllyrinne -sarjasta tuttu Kari Ketonen on ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin lavalla) on valmis tinkimään moraalistaan, jotta bisnes luistaisi. Näiden kahden miehen välissä luovii ja tuskailee yhteisymmärrystä hakien toimitusjohtaja Olli (Timo Tuominen). Ennakkoluuloja päästään pöyhimään lisää kun yritykseen palkataan tulkiksi suomenvenäläinen Larissa (vierailevana näyttelijänä Elena Spirina).

Erittäin älykäs, moderni ja verbaalinen näytelmä vaatii katsojalta herpaantumatonta keskittymistä. Esitys on myös vaikuttavan visuaalinen ja sisältää paljon videokeskusteluja, valoshowta ja uskottavan näköisen tiedeyrityksen toimiston.

Lue Sumusta pidempi dialogiarvio Lady Dandyn blogista.

Sumu

Kansallisteatterin Suuri näyttämö

Kantaesitys 14.9.2016, viimeinen näytös 22.3.2017

Kesto: 2 tuntia 30 min, sisältää väliajan

Sinuus

Sinuus

Pidin paljon tästä raikkaasta, mediakriittisestä ja feministisestä esityksestä. Lavalla nähdään esityksen yhdessä luoneet Anna Paavilainen ja Marja Salo. Esitys antaa armon meille kaikille epätäydellisille ihmisille. Paavilainen ja Salo tekevät myös teräviä havaintoja tämän päivän naiskuvasta ja naisvihasta.

Näytelmän kimmokkeena on Samuel Beckettin klassikko Huomenna hän tulee. Paavilainen oivaltaa, että nykyajan naiset odottavat turhaan sitä päivää kun ovat ihannekuvansa mukaisen kauniita ja hoikkia, ja ”todellinen elämä” voi alkaa. Kuitenkin joka hetki vanhenemme vääjäämättä, eli ihannekroppa on todellisuudessa joka päivä yhä kauempana. Beckettin perikunta on muuten kieltänyt naisia esittämästä kyseistä näytelmää, joten siksi siihen voidaan lavalla vain viitata!

Sinuudessa ei ole sinänsä juonta, vaan siinä pompitaan villistä ideasta toiseen (kissavideoiden kuvausta kissapuvut päällä! yleisö puhaltamaan ilmapalloja!). He perustavat yhteisen blogin, jolla ei kuitenkaan ole lukijoita, joten kaksikko käy läpi kaikki vaihtoehdot saadakseen lukijoita. Pitäisikö vaikka ryhtyä luonnonsuojelijaksi tai järjestää sushintekokilpailu, jotta lukijoilta heruisi huomiota?

Paavilainen ja Salo myös esittävät lavalla suoraa kritiikkiä. He ovat esimerkiksi kyllästyneet siihen, kuinka teinityttöjä paheksutaan heidän herutusselfieistään, vaikka samaan aikaan media ja mainokset ovat täynnä keimailevia, puolialastomia nuoria naisia.

Sinuus on osa Mitä tuijotat? -projektia, jossa ulkonäköpaineita tutkitaan myös valokuvanäyttelyn keinoin. Näyttelyä ovat olleet tekemässä valokuvaaja Mitro Härkönen ja maskeeraaja Tuire Kerälä. Kuvia on nähtävillä Willensaunan lämpiössä.

Anna Paavilaisen suosittu monologi Play Rape on muuten saanut vielä yhden lisänäytöksen 6. marraskuuta Suurella näyttämöllä. Klikkaa itsesi tästä Play Rapen esittelyyn Kansallisteatterin kotisivuilla.

Sinuus

Kansallisteatterin Willensauna

Kantaesitys 16.9.2016, viimeinen esitys 4.11.2016

Kesto: 1 tunti 45 min, sisältää väliajan

Just Filming

Just Filming

Ihan kuin berliiniläisen boheemi teatteri olisi tuotu Helsinkiin! Ja ah sitä popcornin tuoksua!

Ohjaaja Kristian Smeds (Tabu, Mr Vertigo, Tuntematon sotilas) ja ohjaaja-näyttelijä Juhán Ulfsak ovat molemmat tunnettuja kokeellisesta tyylistään, joten heidän yhteistyöstään ei kannata odottaa juonellista tai helposti avautuvaa näytelmää. Just Filming tarjoaa kuitenkin huikeita visioita.

Tunnelma lavalla on välillä arkisen viipyilevä, hitaudessaan jopa aavistuksen tylsän puolelle menevä, ja välillä taas räjähtävän energinen. Näytelmä on raju ja paljas, sillä käsitteleehän esitys muun muassa sitä, miksi elokuvissa tuntuu nykyisin olevan vain seksiä ja väkivaltaa. Samalla näytelmä on rakkaudenosoitus elokuvataiteelle.

Lavalla nähdään jännitteisessä vuoropuhelussa ”postkommunistinen Maskuliini ja Feminiini”: unkarilainen Annamária Lańg ja virolainen Ulfsak. He ovat kumpikin ulkomaalaisia Suomessa, ja näytelmä käsittelee myös kansainvälisiä kohtaamisia, kulttuurieroista johtuvia herkullisia ja kiusallisia väärinymmärryksiä ja toisaalta elokuvan universaalia kieltä.

Esitys nojaa vahvasti kahden näyttelijänsä karismaattisuuteen. Ulfsak nostaa esiin myös sen, kuinka teatterit ovat täynnä kulttuuriperheiden lapsia: usein näyttelijän omat vanhemmatkin ovat olleet näyttelijöitä.

Just Filmingin kieliä ovat englanti, suomi ja elekieli. Esityksen loppupuolella on myös pitkä venäjänkielinen kohtaus, joka ohjaajan sanojen mukaan sisältää ”rakastettavaa venäläistä ylinäyttelemistä”. Ylinäyttelemisen ja joidenkin tuttujen sanojen ansiosta ymmärsin kaiken oleellisen siitä, mitä hykerryttävässä kohtauksessa vanhojen tuttujen välillä tapahtui. Ehkei meidän ihmisten ole sittenkään niin vaikeaa ymmärtää toisiamme?

Just Filming

Kansallisteatterin Willensauna

Kantaesitys 14.10.2016, viimeinen esitys 19.11.2016

Kesto:  noin 1 tunti 30 min, ei sisällä väliaikaa

karpaset_pieni

Kärpäset ja herrat

Ehdin ennen Just Filmingiä nähdä toisen Juhán Ulfsakin näytelmän. Kärpäset ja herrat -näytelmässä hän on vierailevana opettajana ja ohjaajana Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa, ja lavalla nähdään viidennen vuosikurssin opiskelijoita.

Kuten Just Filmingin, tämäkin esitys on hyvin kokeellinen ja tarjoaa myös paljon paljasta pintaa. Alku on erittäin päräyttävä kun näyttelijät seisovat lavalla alasti ja sitten kauhuissaan repivät esiripusta itselleen suojaksi vaateriepua.

Tässä alkuvoimaisessa näytelmässä revitellään kunnolla. Itselläni meni kylmät väreet pitkin selkäpiitä kun ryhmän ainoa tummaihoinen näyttelijä pukeutui uljaaksi drag queeniksi ja lauloi komealla äänellä.

William Goldingin klassikkoromaani Kärpästen herra (1954) on ollut vain temaattinen lähtökohta tälle uudelle näytelmälle. Kirjasta on otettu aihe oman tilan (”oman saaren”) löytämisestä sekä (soveliaisuus-) säännöistä vapaan elämän tarjoamasta lapsekkaasta riemusta ja kaaoksesta. Tätä ilmentää esimerkiksi pitkä kohtaus, jossa näyttelijät möyrivät ja kiljuvat hiekassa ja vesipaljussa kuin lapset. Koko porukka on kyllä kunnon suihkun tarpeessa esityksen jälkeen!

 

Lue täältä kirjoittamani haastattelu Juhan Ulfsakista liittyen Kärpäset ja herrat -esitykseen. Juttu ilmestyi Taideyliopiston Issuex-lehdessä (verkossa ja printtinä) 19.10.2016.

Lue pidempi arvio samasta näytelmästä Turun kaupunginteatterissa Toiseen todellisuuteen -blogista Extemporen kulttuuriblogeissa.

Kärpäset ja herrat

Teatterikorkeakoulun Teatterisali

Kantaesitys oli 21.9.2016. Näytelmä lähti sitten kiertueelle muihin Suomen teattereihin, mutta kiertue päättyi 22.10.2016.

28847030584_01857a763f_z

Skattkammarön Aarresaari

Merirosvoja! Puhuva papukaija! Miekkailua!

Jos haluat sukeltaa kunnon seikkailuun, niin Svenska Teaternin Aarresaari on sinun juttusi. Näytelmä rullaa eteenpäin vaivatta. Tapaamme monia mainioita henkilöhahmoja kuten petollisen hurmaavan Long John Silverin, huomaamattoman Greyn, ärhäkän Black Dogin, sekopäisen entisen hyttipoika Ben Gunnin ja topakan keittäjä Red Ruthin.

Näytelmä pohjautuu skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin samannimiseen seikkailukertomukseen vuodelta 1883. Esityksen lavasteet ja asut on tehty viimeistä piirtoa myöten huolella ja mahdollisimman realistisiksi. Lavalle ilmestyy niin englantilainen majatalo kuin 1800-luvun purjelaiva ja vielä trooppinen saarikin.

Pisteet siitä, että hyväsydämisen ja nokkelan Jimin roolissa onkin naispuolinen näyttelijä. Roolissa vuorottelevat Sophie Heikkilä ja Misa Lommi. Itselleni jäi tosin epäselväksi, onko Jim nyt sitten tyttö, jolla on pojan nimi ja pojan vaatteet, vai tyttömäinen tai androgyyni nuori poika. Todennäköisesti asia haluttiinkin jättää katsojan itse päätettäväksi tai vain auki. Esityksessä on muutenkin ristiinpukeutumisrooleja, mikä raikastaa vanhaa tarinaa.

Skattkammarön Aarresaari

Saatavilla suomenkielinen tekstitys!

Svenska Teaternin Suuri näyttämö

Kantaesitys 7.9.2016, viimeinen näytös 14.1.2017

Kesto: noin 2 h 30 min (sisältää väliajan)
Ikäsuositus: 7 vuotta
Huomaa että iltanäytökset alkavat jo klo 18.00.

Strippiklubi Fingerpori

Strippiklubi Fingerpori

Hämmästelin etukäteen sitä, kuinka kolmen ruudun strippisarjakuva taipuu näytelmäksi.  Yllättävän hyvin! Esitys muuttaa Pertti Jarlan (s. 1971) luomat hupaisat hahmot lihaksi ja vereksi. Materiaaliakin riittää paljon, koska Fingerpori-sarjakuva on ilmestynyt viikoittain vuodesta 2007 lähtien.

Teatteri Kultsan esitys on revyymäinen ja siinä siirrytään nopealla tahdilla vitsistä toiseen. Vitsejä on koottu yhteen aihepiirin, henkilöhahmon tai tapahtumapaikan mukaan. Koska tahti on nopea ja lavalla tapahtuu paljon, tuntuu esityksen jälkeen uskomattomalta, että vain tunti on kulunut. Esityspaikkana toimii jännittävä Käenkujan väestönsuoja maan alla.

Osan huumorin terästä vie pois se, että ainakin itselleni vitsit olivat suurimmaksi osaksi tuttuja jo Jarlan sarjakuvista. Toisaalta näyttelijöiden ilmeet ja ”kolmiulotteisuus” tuovat komiikkaan lisätasoja.

Vitseissä oikea ajoitus on kaikki kaikessa, ja Kultsan harrastelijanäyttelijät taitavat komiikan rytmin. Monet vitsit ovat hyvin roiseja, ja niiden ääneen sanominen vaatii pokkaa. Ryhmä on keksinyt ottaa mukaan myös musikaalinumeroita.

Strippiklubi Fingerpori toimii rentouttavana nauruhetkenä. Vitsit ovat räävittömiä, mutta niiden taustalla on myös sanomaa suvaitsevaisuudesta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Huumorin avulla myös esimerkiksi uusnatsit ja homofoobikot tehdään naurettaviksi.

Strippiklubi Fingerpori

Teatteri Kultsa

Kantaesitys oli jo 30.4.2012. Tämän syksyn ensi-ilta oli 1.10.2016 ja viimeinen näytös on 5.11.2016.

Kesto: 1 tunti, ei väliaikaa

Elisa Helenius
Tervetuloa kulttuuri- ja matkablogiini! Olen helsinkiläinen kolmekymppinen kulttuurinystävä, jonka näkökulma on queer-feministinen. Olen myös Kulttuuriblogien päätoimittaja, turkulaisen kirjallisuuslehti Lumoojan päätoimittaja, journalismin opiskelija Haaga-Heliassa ja vapaa toimittaja. Taustaltani olen filosofian maisteri (yleinen kirjallisuustiede) Helsingin yliopistosta. Kahdessa kansanopistossakin on tullut opiskeltua (lehtijournalismia ja sanataiteita) sekä suoritettua yrittäjän ammattitutkinto. Nautin matkustelusta, elokuvista, filmifestivaaleista, teatterista, lukemisesta, median seuraamisesta, tribal fusion bellydancen harrastamisesta, tanssin katselemisesta (burleski ja baletti!), ulkona syömisestä ja uimisesta. Jos Helsingissä on avattu uusi kahvila tai taidenäyttely, löydät minut sieltä! Sateenkaarenmaalari syntyi tammikuussa 2011. Blogini on ollut aikaisemmin Cult24-kulttuurilehden verkkosivuilla ja sitä ennen Blogspot-blogisivustolla.