Näin sateisena ja harmaana (…) toukokuun iltana on hyvä syventyä keskustelemaan eilisestä ihastuttavasta Rosenkavalierista, jonka kävin katsomassa Tennispalatsissa, Finnkinon Event Cinemassa tyttöystäväni kanssa. Kyseessä on jo 1911 ensi-iltansa saanut Richard Straussin säveltämä ooppera, jonka alkuperäinen saksankielinen libretto on Hugo von Hofmannsthalin käsialaa.

Minä: Tutustuin Rosenkavalierin taustoihin tarkemmin vasta nyt ja itse ainakin olen yllättynyt siitä, että ooppera on yli sata vuotta vanha! Se on nauttinut jo ensinäytöksistään saakka suurta yleisönsuosiota eikä innostus näytä laantuvan, niin hurjat aplodit se sai myös Metropolian Operankin yleisöltä. Mitä mieltä sinä olet, vastasiko produktio odotuksiasi?

Tyttöystäväni: Vastasi ehdottomasti. Itseäni kiehtoi produktiossa juuri se, että ohjaaja (Robert Carsen) oli päivittänyt oopperan tapahtuma-ajankohdan teoksen sävellysvuoteen eli vuoteen 1911, jolloin ensimmäisen maailmansodan syttymiseen oli vain muutama vuosi aikaa. Täten esityksessäkin tärkeässä osassa olleet sotilaalliset sävyt ja osin myös henkilöhahmot saivat syvempää merkitystä. Äärimmäisen kiehtovaa.

Minä: Totta tuo, ohjaajan ratkaisu toi toteutukseen uudenlaista emotionaalista ja yhteiskunnallistakin latausta. Ja vaikka kokonaisuus oli hyvin viihdyttävä, vangitsi se myös jotain olennaista ihmisen sielunelämästä kuten hänen epävarmuudestaan ja haavoittuvaisuudestaan rakkauden edessä. Itseäni myös ilahdutti se kuinka humoristinen, kujeileva ja pirskahteleva produktio paikoin oli!

Rosenkavalierin tarinahan on varsin yksinkertainen mutta Ooppera on silti hyvin dialogivetoinen. Kiitos tekstityksen sitä on kuitenkin helppo seurata.

Tyttöystäväni: Totta. Itseäni hieman aluksi hämmensi dialogivetoisuus. Esiintyjät tekivät todella suuren urakan. Varsinkin Octavian (Ena Garanča) ja Paroni Ocsch (Gunter Groissbök), joilla oli eniten laulettavaa. Itse koen, että ooppera oli nimenomaan Octavianin kasvun ja kehityksen seuraamista. Produktiossa oli todelliset unelmaesiintyjät.

Minä: Garanča teki lumoavan roolin Octavianina! Sydäntäni lämmittää miten 40-vuotias kypsä taiteilija voi niin vivahteikkaasti ja kunnioitten vangita vasta aikuisuutta lähestyvän nuorukaisen vilpittömän olemuksen, herkän uljaan elekielen ja väreilevän, vimmaisen intohimoisuuden. Octavian loi roolillaan loistavan vastavoiman Paroni Oschin välinpitämättömyydelle, öykkärimäisyydelle ja sovinistisuudelle. Pidin myös valtavasti siitä, että tarinan Sophie (Erin Morley) oli itsellinen, voimakas ja kyseenalaisti isänsä (joka tahtoi naittaa hänet Paronille) tahdon rohkeasti, rooli joka ei aikansa kuvastossa ole tyypillisimmästä päästä.

Tyttöystäväni: Carsenin produktio onkin saanut kiitosta siitä, että Sophien roolia on muokattu aiempaa sähäkämmäksi ja feministisemmäksi. Kiehtova uuden naisen malli. Mitä taas Paroni Oschiin tulee, niin kyseinen rooli toteutettiin nähtävästi täysin uudella ja aiempaa monivivahteisemmalla tavalla. Hahmolla tuntui olevan erilaiset kasvot ja psykologiset motiivit käytökselleen jokaisessa näytöksessä.

Koen, että Rosenkavalierin teemoina ovat aika ja muutoksen välttämättömyys. Vaikka pinnallisesti kyseessä onkin tapakomedia, jonka keskiössä on rakkausdraama.

Minä: Eikä sovi unohtaa Marsalkatarta, jonka roolin jo ikoniseksi kohonnut Renée Fleming taidolla ja tunteella tulkitsee. Rosenkavalieriahan mainostettiin Flemingin viimeiseksi oopperaksi mitä se ei ilmeisesti kuitenkaan ollut, asia jäi itselleni vähän epäselväksi…

Tyttöystäväni: Itse koin Marsalkattaren ehkä koko produktion tärkeimmäksi hahmoksi, sillä kaikki muiden hahmojen toiminta riippuu hänestä ja hänen vaikutusvallastaan. Kiinnostavaa on myös se, että hahmo on poissa lavalta suurimman osan oopperaa! Flemingin ensimmäisen näytöksen kuuluisa monologi-aaria ajankulumisen vääjäämättömyydestä : Die Zeit, die ist ein sonderbar’ Ding” – eli joskus pysäytän kaikki kellot – oli niin liikuttavasti ja vähäeleisesti esitetty, että selkäpiitäni karmi ihastuksesta!

Minä: Itseänikin kosketti Marsalkattaren rooli, jossa heijastui samalla Flemingin iän tuoma kypsyys ja hillitty karisma.

Iästä tuleekin mieleeni, soisin myös nuorempien katsojien löytävän nämä Finnkinon Event Cinema -näytökset! Lähes jokaisessa näkemässäni Event Cineman Ooppera -näytöksessä yleisön keski-ikä on ollut noin kuusikymmentä, nuorempia katsojia olen nähnyt enemmänkin Event Cineman teatteri- ja musiikkiproduktioiden katsomoissa. Kansallisoopperassa käydessäni on ympärilläni ollut hyvin monenikäistä oopperanystävää, olisiko siis syynä se, ettei nuorempi yleisö ole vain vielä löytänyt Event Cinemaa konseptina..? Suosittelen sitä lämpimästi!

Tyttöystäväni:  Itse olen jo useamman vuoden ajan käynyt katsomassa Finnkinon Event Cinema näytöksiä. Koen, että ne ovat oivallinen tapa nauttia laadukkaasta musiikkielämyksistä ja oppia uusia asioita.

Rosenkavalierista vielä… Straussin musiikki on romanttisen harmonisen melodista, mutta ilmeisesti äärimmäisen vaikeaa ja vaativaa. Maalikkokatsojana keskityin vain oopperan uniikkiin tunnelmaan, joka suorastaan hehkui Habsburgien valtakunnan viimeisiä hetkiä. Lisäksi minua ihastutti jo mainittu Octavianin rooli, jossa Elīna Garanča hehkui androgyynia, notkean sulavaa nuoruutta!

Minä: Garančan housurooli oli aivan mahtava!! Itseäni ilahdutti myös hehkuvan värikäs ja tunnelmallinen lavastus! Metropolian Operan tuotannot ovat aina huikeita ja väliajalla on myös hienoa päästä kurkistamaan kulisseihin ja kuunnella esim. lavastajien haastatteluja! Jään odottamaan kesällä nähtävää Carmenia!

 

Rosenkavalier on mahdollista nähdä vielä lauantaina 20.5. 12:00 Helsingissä (Tennispalatsi, Kinopalatsi) ja Espoossa (Sello). Osta liput tästä!

Tutustu Event Cineman tarjontaan ja kesän uusintoihin (mm. Carmen ja Macbeth) tarkemmin tästä!

 

(Haastattelussa Carsen, Fleming ja Garanča jakavat ajatuksiaan Rosenkavalierista.)

 

Kapellimestari: Sebastian Weigle. Ohjaus: Robert Carsen; Lavastus: Paul Steinberg; Puvut: Brigitte Reiffenstuel; Valot: Peter Van Praet ja Robert Carsen; Koreografia: Philippe Giraudeau.

Rooleissa: Renée Fleming (Marsalkatar), Elīna Garanča (Octavian), Erin Morley (Sophie), Matthew Polenzani (Laulaja), Marcus Brück (Faninal), Günther Groissböck (Paroni Ochs).

Englanninkielinen tekstitys!

Kesto n. 4h 47min

Lady Dandy

Lady Dandy

Dandyismi merkitsee minulle henkistä sivistystä, kauniita käytöstapoja, tyylikkyyttä, estetiikan kaipuuta ja rakkautta kauneuteen, taiteeseen ja kulttuuriin. Myös ekologiset arvot ovat lähellä sydäntäni ja mielikuvissani aikamme dandy voisikin olla eräänlainen nykymaailman kaupallisuuden ja hetkellisyyden kulttuurin marginaalissa elävä boheemi ja elämään intohimoisesti suhtautuva seikkailija. Kirjoitan ainakin kirjallisuudesta, musiikista, tanssista, oopperasta, baletista, teatterista ja sirkuksesta herra Stendhallia kohti kumartaen. " -- Absorbed in the contemplation of sublime beauty... I reached the point where one encounters celestial sensations... Everything spoke so vividly to my soul." (Stendhal) Instagramissa nimellä ladydandyblogi