”Näin mä tahtoisin kokea kaikki konserttini!” oli ystäväni kommentti Tennispalatsin Scapesta poistuessamme ja siinä tiivistyy täysin omatkin tunnelmani.

Noin viisi vuotta sitten eräänä lämpimänä kesäiltana ikkunani oli auki ja yhtäkkiä ulkoa alkoi kuulua tasaista meteliä, johon muistan tuolloin viitanneeni ”lopun aikojen jyminänä”. Hetken päästä tajusin jylyn kuuluvan läheiseltä Hietalahden rannalta, missä Rammstein oli juuri aloittanut konserttinsa. Tuskaista melua riitti toista tuntia ja muistan pohtineeni, miten kukaan voi nauttia moisen jylyn kuuntelusta. Eilen kuitenkin löysin itseni Tennispalatsin Scapesta, Rammsteinin konserttia ihastelemasta. Mitä oikein tapahtui?

Näin Lars Von Trierin Nymphomaniac elokuvan pari vuotta sitten ja elokuvan voimakkaassa ja lohduttomassa alkukohtauksessa soinut Führe Mich sai jonkin sisälläni liikahtamaan. Myöhemmin luin Trierin kommentteja Rammsteinin musiikista ja uteliaisuuteni kasvoi. Jotain odottamatonta tapahtui, aloin kuunnella Rammsteinia.

Kun huomasin Finnkinon Event Cineman ohjelmistossa Jonas Åkerlundin ohjaaman konserttielokuvan Rammsteinin Pariisin konsertista, merkitsin esityspäivän heti muistiin. En ole aiemmin nähnyt konsertteja Event Cinemassa, joten sekin lisäsi mielenkiintoani.

Åkerlund on ohjannut konsertista kokonaisvaltaisen, visuaalisen elämyksen joka lumosi minut ja ystäväni intensiteetillään ja raskaudellaan.

Uskon toteutuksen tuovan Rammsteinin konserttiin lisää vivahteita mitä lähes poikkeuksetta hyvin raskas musiikki kaipaakin rinnalleen. Välillä huomio kiinnittyy eräänlaisella juoksumatolla kulkevaan, koskettimia soittavaan Christian Lorenziin, joka muistuttaa ulkoisesti lähinnä glitteriin viehtynyttä menninkäistä. Erityisesti minua sykähdyttää myös rumpuja soittava Christoph Schneideria, jonka soiton kehollisuus ja voima välittyvät jokaisesta lähikuvasta. Jotain nyrjähtänyttä kokonaisuudessa on. Se miellyttää minua.

Lähikuvissa tulee iholle myös Rammsteinin laulajan, Till Lindemannin karisma. Tuntuu, että miehen katse sulkee sisälleen niin paljon, se on samalla tyhjä ja karun melankolinen. Itseäni kiehtoo Lindemannista välittyvä herkkyys, joka hetkittäin leimahtaa esiin kuin pienet liekit miehen tummissa iiriksissä.

Suuressa osassa konsertin visuaalista toteutusta on todellakin myös pyrotekniikka, jota on käytetty rajusti ja kekseliäästi. Oma suosikkini on loppupuoliskon Engel, jonka aikana Lindemannin valtavat metalliset siivet kipinöivät tulta.

Åkerlundin leikkaus on upea ja hetkittäin hän on yhdistellyt konsertin materiaalin sekaan mitä ilmeisimmin myös studiossa kuvattua materiaalia kuten ihmisten vääristyneitä kasvoja. Kokonaisuus kumartaa silti ennen kaikkea raa’an ja fyysisenkin livekokemuksen puoleen eikä karkaa liian kokeilevaksi, kiitos siitä.

Konsertista ilmestyy piakkoin DVD, tosin pahoin pelkään että kotikatsomossa kokemus kalpenee Scapen tarjoaman äänentoiston ja valtavan valkokankaan rinnalla. Konsertista on julkaistu Youtubessa myös kaksi livevideota, joista toisen liitän tähän.

 

Suosittelen Event Cineman näytöksiä lämpimästi! Kevään tarjontaan voit tutustua täällä!

 

Rammstein: Paris
Rammstein: Paris (2016)
Lajityyppi: Konsertti, event cinema
Levittäjä: StoryHill Oy

Ohjaaja: Jonas Åkerlund
Ensi-ilta: 23.3.2017
Kesto: 1h 38 min

Lady Dandy

Lady Dandy

Dandyismi merkitsee minulle henkistä sivistystä, kauniita käytöstapoja, tyylikkyyttä, estetiikan kaipuuta ja rakkautta kauneuteen, taiteeseen ja kulttuuriin. Myös ekologiset arvot ovat lähellä sydäntäni ja mielikuvissani aikamme dandy voisikin olla eräänlainen nykymaailman kaupallisuuden ja hetkellisyyden kulttuurin marginaalissa elävä boheemi ja elämään intohimoisesti suhtautuva seikkailija. Kirjoitan ainakin kirjallisuudesta, musiikista, tanssista, oopperasta, baletista, teatterista ja sirkuksesta herra Stendhallia kohti kumartaen. " -- Absorbed in the contemplation of sublime beauty... I reached the point where one encounters celestial sensations... Everything spoke so vividly to my soul." (Stendhal) Instagramissa nimellä ladydandyblogi