Tiedätkö sen tunteen, kun jo näytelmän ensimmäisen vartin herättäneestä sisäisestä kihelmöinnistä aavistaa tulleensa katsomaan jotain aivan poikkeuksellista?  Siltä minusta tuntui, kun Kansallisteatterin uutuusnäytelmä Äidin rakkaus lähti käyntiin. Valot välähtelivät, äiti ja poika kohtasivat pelkistetyllä, valkoisen dominoimalla näyttämöllä. Jo näytelmän ensimmäiset hetket olivat hengästyttävän intensiiviset.

Ilahduin huomatessani Helsingin Sanomissa näytelmästä kirjoittaneen kriitikon maininneen Lionel Shriverin romaanin Poikani Kevin, sillä se tuli itsellenikin mieleen. Molemmat käsittelevät äidin ja lapsen suhdetta, jota läheisriippuvuus ja psyykkeen nyrjähtäneemmät kulmat määrittelevät. Molemmissa jätetään paljon kertomatta ja luotetaan katsojaan, hänen päättelykykyynsä ja mielikuvitukseensa.

halttunen4

Markus Järvenpää tekee Juliuksena upean roolin. Hän on jo olemukseltaan niin uhkaava, että alussa pohdin, mahtaako Kristiina Haltun näyttelemä Saara jäädä äidin ja pojan dynamiikassa altavastaavaksi. Olin väärässä, sillä Saaran ja Juliuksen kohtaamiset näyttämöllä ovat kuin rujoa tanssia, jossa molemmat kiilautuvat ja samalla hetkittäin lähes särkyvät toisiinsa.

Juliuksella on elämänhallinnallisia ongelmia eikä yhdyskuntapalvelukaan suju toiveiden mukaan.
Saara kärsii yksinäisyydestä ja kaipaa poikaa takaisin rinnalleen.  Eero Ahon lempeä ja sovitteleva Tapani taasen on Saaran uusi miesystävä, joka koettaa sitä täysin edes tiedostamatta sovitella itseään äidin ja pojan väliin.

Jotenkin ajattelin, että koska näytelmää oli Kansallisteatterin sivuilla kutsuttu trillerimäisen tiukasti kirjoitetuksi draamaksi, olisi se synkkä ja vakava. Kokonaisuus oli kuitenkin sävyttynyt tyylikkäänä ja terävänä säilyvänä mustalla huumorilla ja monilla juonenkerronnan psykologisten ulottuvuuksien kannalta merkittävillä oivalluksilla, jotka viimeistelivät näytelmästä monitahoisen ja vivahteikkaan puolitoistatuntisen!

halttunen6

Mielestäni Äidin Rakkaus toimii erinomaisesti pituudensakin ansiosta. Sen tunnelma olisi todennäköisesti vain kärsinyt kerronnan kannalta turhasta dramaturgisesta hidastelusta. Kiitos siis Marko Järvikallakselle  dynaamisesta käsikirjoituksesta ja Liisa Mustoselle tätä täydentävästä ja tukevasta ohjauksesta. Pidän paljon esim. Kansallisteatterin Canthin kaltaisista fragmentaarisista näytelmistä mutta vaihteeksi oli nautinnollista seurata myös näin tiivistä kokonaisuutta, jossa kohtaukset seurasivat toisiaan kuin domino-palikat.

Pidin myös paljon siitä, miten katsomo oli rakennettu. Yleisö oli jaettu näyttämön molemmille puolille ja seurasin mielenkiinnolla myös vastapäätä istuvien ihmisten reaktioita, heidän katseensa suuntaa. Ketä he seurasivat, katsoivatko he äitiä vai poikaa? Itse istuin reunassa ja Saara oli minuun monissa kohtauksissa selin. Mutta hänen äänensä ja kehonkielensä kertoi näinkin paljon.

Halttu vaikuttaa yleisön ablodien aikana uupuneelta, lähes poissaolevalta. En tätä ihmettele, sillä näin voimakasta ja myös katsojankin omia kipupisteitä sivelevää roolityötä en ole aiemmin häneltä nähnyt. Itse hengähdän syvään. Tahtoisin nähdä tämän näytelmän uudelleen. Valitsisin paikkani toisin, niin että olisin enemmän pojan selän takana, äidin kasvoja kohden.

halttunen

 

Äidin rakkaus Kansallisteatterin sivuilla.

Näytöksiä 4.5 asti!

 

Rooleissa: Eero Aho, Kristiina Halttu ja Markus Järvenpää

Ohjaus: Liisa Mustonen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Paula Koivunen
Valosuunnittelu: Ilkka Niskanen
Äänisuunnittelu: Maura Korhonen
Videosuunnittelu: Pyry Hyttinen

 

Lady Dandy

Lady Dandy

Dandyismi merkitsee minulle henkistä sivistystä, kauniita käytöstapoja, tyylikkyyttä, estetiikan kaipuuta ja rakkautta kauneuteen, taiteeseen ja kulttuuriin. Myös ekologiset arvot ovat lähellä sydäntäni ja mielikuvissani aikamme dandy voisikin olla eräänlainen nykymaailman kaupallisuuden ja hetkellisyyden kulttuurin marginaalissa elävä boheemi ja elämään intohimoisesti suhtautuva seikkailija. Kirjoitan ainakin kirjallisuudesta, musiikista, tanssista, oopperasta, baletista, teatterista ja sirkuksesta herra Stendhallia kohti kumartaen. " -- Absorbed in the contemplation of sublime beauty... I reached the point where one encounters celestial sensations... Everything spoke so vividly to my soul." (Stendhal) Instagramissa nimellä ladydandyblogi