Kiinnostuin Isä-näytelmästä, sillä pidän valtavasti Vuokko Hovatasta ja näytelmän aihe kiinnosti minua muutenkin. Isä pohjautuu ranskalaisen kirjailija Florian Zellerin Molière-palkinnon saaneeseen La Père -näytelmään, jonka Helsingin Kaupunginteatteri on ottanut tämän kevään ohjelmistoonsa.

Näytelmän ensi-ilta oli jo 19.1. mutta esitysiltanammekin 15.2 oli Studio Pasilan katsomo lähes täynnä. En ihmettele näytelmän suosiota, sillä aihe koskettaa ja yhdistää varmasti monia.

Isän dramaturgisessa keskiössä on muistisairaan isän (Jari Pehkonen) ja hänen tyttärensä Annen (Vuokko Hovatta) suhde. Hahmoja näytelmässä on toki muitakin kuten isää hoitamaan tuleva Laura (Leenamari Unho) ja Annen miesystävä Patrik (Heikki Sankari). Näytelmä kuvaa tapahtumia monitahoisesti ja taidolla niin, että kaikkien kokemukset ja näkökulmat nousevat esille.

Kävimme näytelmän jälkeen siitä seuralaiseni kanssa niin innostunutta keskustelua, että ajattelin toteuttaa tämän bloggauksenkin dialogin muodossa.

Minä: Mikä sai sinut kiinnostumaan näytelmästä ja vastasiko esitys odotuksiasi?

Seuralaiseni: Olin kuullut Florian Zelleristä, ja minua kiinnosti kovasti nähdä tämä näytelmä, koska uskoin, että tulisin näkemään jotakin ainutlaatuista. Eikä oletukseni ollut väärä, sillä lähdin teatterista liikuttuneena.

Minä: Itsekin pidin näytelmästä valtavasti ja huomasin, kuinka lähellämme katsomossa Isän puoliajalla ja sen jälkeenkin käytiin näytelmän tematiikkaan liittyvää keskustelua. Uskon, että Isä puhuttelee jokaista katsojaa, vaikkei aihe olisikaan henkilökohtaisesti niin lähellä. Itse pohdin esityksen jälkeen paljon sitä, miten monin tavoin muistisairaus vaikuttaa niin sairastuneen kuin hänen läheistensä elämään.

Mielestäni Isässä on hienoa erityisesti se, että se tuo esiin Annen näkökulmaa ja tunteita, niitä kuitenkaan kauhistelematta tai alleviivaamatta. Vuokko Hovatta teki Annena ihanan lämpimän, empaattisen ja herkän roolin.

isa9

Seuralaiseni: Näytelmässä esitetään muistisairaan todellisuus ja ajan kuluminen koskettavalla tavalla. Esityksen kaari ja käänteet olivat perinteiset. Kiinnostavaa oli enemmäkin se, miten muisisairaan todellisuutta käsitellään, sekä keskushenkilön näkökulmasta, että omaisten ja hoitohenkilökunnan taholta. Hämmennys, agressiivisuus, minuuden menetys ja vimmainen halu turvautua johonkin tuttuun, mihin vain, vaikka kelloon.

Jari Pehkosen Aarne näyttäytyy aluksi eksentrisenä, mutta rakastettavana, omassa kodissaan asuvana vanhuksena. Muistisairauteen liittyvät katkokset, aggressiivisuus, hämmennys, pelkotilat – kaikki nämä rekisterit,  tulevat esiin hieman karrikoidustikin ja suorastaan vereslihalla Pehkosen roolityössä. Vuokko Hovatan roolisuoritus on koskettavan aito. Tyttären ja osittaisen omahoitajan syyllisyys, vastuunkanto, sekä jaksamisen äärirajoilla kamppailu.

Minä: Pehkosen roolisuoritus oli kyllä huikea, sitä oli Helsingin Sanomien arviossakin kehuttu eikä syyttä. Pohdin tosin sitä, että jos katsojalle muistisairaudet ovat syystä tai toisesta vieraampia, lienee mielekästä perehtyä niihin hieman ennen näytelmän näkemistä. Näin näytelmästä saa kokonaisuutena paljon enemmän irti eikä Aarnen hahmon paikoittainen karikatyyrimäisyyskään ”säikäytä”.

Pidin kokonaisuudessa myös siitä, kuinka vivahteikkaasti, inhimillisellä lämmöllä ja huumorilla se käsitteli aihettaan. Aarnen sairautta ja hänen lähimmäistensä tunteita ja reaktioita kuvattiin kunnioittaen, samalla kuitenkin jotenkin välittömästi ja rehellisesti.

Alkuperäistä näytelmätekstiä ajatellen, oli hieno ratkaisu tuoda tapahtumiin mukaan myös Laura ja näyttää, että jopa ammattilainen (muistisairauksiin ilmeisen perehtynyt hoitaja) on hetkittäin hämmentynyt Aarnen persoonallisuuteen paljon vaikuttavan oirehdinnan edessä. Unho teki ihanan roolityön Aarnea ja Annea ja samalla yleisöä ja Aarnea toisiinsa lähentävän Lauran roolissa.

Seuralaiseni: Hienoa näytelmässä oli, että katsojat pääsivät todella muistisairaan todellisuuteen sisälle, eikätkä jääneet vain sen reunoille.

Minä: Niinpä. Isän lavastus oli myös tunnelmallinen sekä lavastuksen liikkuvia elementtejä ja muunneltavuutta hyödynnettiin onnistuneesti näytelmän edetessä. Äänisuunnittelu oli todella hienovireinen. Musiikki kuului hyvin hiljaisena taustalla, kuin eri kohtauksia dramaturgisesti korostavana tehokeinona. Veikkaan, että osa iäkkäämmästä yleisöstä ei ehkä kuullut musiikkia ollenkaan, ja tämä tuskin on tarkoituksellista…

Oliko näytelmässä jotain, mitä sinusta olisi ollut syytä vielä kehittää tai muuttaa? Kenelle suosittelisit näytelmää?

Seuralaiseni: Mieleeni ei tule muutettavaa, sillä näytelmä toimi kokonaisuutena hyvin. Se oli tiivis ja intensiivinen paketti. Suosittelen Isää kaikille. Se on elämys, joka jää alitajuntaan ja nostattaa tunteita pintaan.

Minä: Isä oli minulle katsojana avartava ja koskettava kokemus. Kuten aiemmin totesinkin, on hyvä perehtyä aiheeseen hieman etukäteen, sillä Aarnen käytöstä selittävää tai avaavaa dialogia näytelmässä on varsin vähän. Muistaakseni edes Aarnen muistisairautta ei tarkemmin nimetä kaksituntisen näytelmän aikana.

Suosittelen Isää kaikille, joita aihe kiinnostaa! On elämys nähdä näin realistista ja viisaudella sekä kunnioituksella toteutettua teatteria.

isa14

Isä Helsingin Kaupunginteatterin sivuilla

Rooleissa: Jari Pehkonen, Vuokko Hovatta, Helena Haaranen, Sesa Lehto, Heikki Sankari, Leenamari Unho

Esityksen kesto: noin 2h, sis. väliajan

Suomennos: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Milko Lehto
Lavastus: Janne Siltavuori
Puvut: Riitta Anttonen-Palo
Valosuunnittelu: Teppo Saarinen
Äänisuunnittelu: Ari-Pekka Saarikko
Naamiointi ja kampaukset: Milja Mensonen

Lady Dandy

Lady Dandy

Dandyismi merkitsee minulle henkistä sivistystä, kauniita käytöstapoja, tyylikkyyttä, estetiikan kaipuuta ja rakkautta kauneuteen, taiteeseen ja kulttuuriin. Myös ekologiset arvot ovat lähellä sydäntäni ja mielikuvissani aikamme dandy voisikin olla eräänlainen nykymaailman kaupallisuuden ja hetkellisyyden kulttuurin marginaalissa elävä boheemi ja elämään intohimoisesti suhtautuva seikkailija. Kirjoitan ainakin kirjallisuudesta, musiikista, tanssista, oopperasta, baletista, teatterista ja sirkuksesta herra Stendhallia kohti kumartaen. " -- Absorbed in the contemplation of sublime beauty... I reached the point where one encounters celestial sensations... Everything spoke so vividly to my soul." (Stendhal) Instagramissa nimellä ladydandyblogi