Pitkän linjan näyttelijä Erkki Saarela on kiertänyt yhden miehen Tarttuvia tarinoita -esityksellään Suomen teattereita viime syksystä lähtien. Nyt vuorossa oli Turun Kaupunginteatterin Domino-teatteri.

Osku Valveen käsikirjoittama ja ohjaama komedia kertoo kulkutaudeista ja niiden vaikutuksesta ihmiskunnan historiaan ja kehitykseen. Herkullisen lähtökohdan aiheelle antaa se, että Saarela nähdään itse noiden ihmiskuntaa eri aikoina vaivanneiden vitsausten, kuten syfiliksen, ruton ja koleran, rooleissa.

Nokkelan nimensä mukaisesti tarinointia tässä esityksessä todella riittää – lähes taukoamatta. Saarelan esiintyminen on lennokasta. Tästä huolimatta tarinat eivät oikein tartu.

Tart3

Erkki Saarelasta välittyy vahvasti aito esiintymisen ilo. (Kuva: Andreas Janett)

Oikeastaan ainoa asia, joka Saarelan 1h. 40 min. kestävästä puhetulvasta jää mieleen, on hänestä aina Domino-teatterin perimmäiselle riville saakka välittyvä esiintymisen riemastuttava nautinto. Ei jää epäselväksi, etteikö mies olisi elementissään.

Ehkä ydinongelma siinä, ettei Tarttuvia tarinoita lunasta lupauksiaan ”katsojien naurattamisesta kuoliaiksi”, on siinä, etteivät nämä tarinat yksinkertaisesti vain ole tarpeeksi hauskoja. Tapaan kuvata ja kertoa ei ole löydetty tarvittavaa terävyyttä ja koukkuja. Tällaisena jatkuessaan loppua kohti mentäessä paljon jo menee ohi korvien.

Asut sentään ovat näyttäviä ja vaihtuvat samaa tahtia kuin tauditkin. Pukusuunnittelija Sari Salmelalla on eri sairauksista kieltämättä omaperäinen näkemys.

Syfilis — tuttavallisemmin Syffe – on kuin Mozart huikentelevaisessa barokkiasussaan ja peruukissaan. Rutto puolestaan on naamiossaan juuri niin ällöttävän näköinen kuin kuvitella saattaisikin.

Tart2

Puvustajan näkemys rutosta. (Kuva: Andreas Janett)

Kerronnallisesti ja sisällöllisesti hauskin kohtaus on kuvaus ruotsinlaivojen noutopöydissä piilevästä elämästä, kuten salmonellasta ja muista bakteereista. Voin sanoa, ettei ajatus näistä Itämeren laineilla tarjoiltavista antimista tunnu vähään aikaan erityisen houkuttelevalta.

Jaakko Virrankoski

PRODUMO: Tarttuvia tarinoita. KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS: Osku Valve. PUVUSTUS: Sari Salmela. VALOSUUNNITTELU: Timo Hynninen. LAVASTUS: työryhmä. KUVAT: Andreas Janett. ROOLEISSA: Erkki Saarela. KESTO: 1 h. 40 min. (sis. väliajan). LIPUT: 30 €. KANTAESITYS: Espoon Kaupunginteatterissa 14.9.2016. VIERAILU: Turun Kaupunginteatterin Domino-teatterissa 11.3.2017. (Artikkelikuva: Andreas Janett)    

Linkki esityksen kotisivuille: http://www.produmo.fi/tarttuvia-tarinoita/ 

Jaakko Virrankoski
Olen valmistunut Turun yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2013 opiskeltuani mm. kirjallisuutta, draamakasvatusta, taidehistoriaa ja suomen kieltä. Opiskeluaikana ja sen jälkeen olen kirjoittanut monipuolisesti erilaisista kulttuurin alueista toimien esimerkiksi bloggaajana ja kulttuuritoimittajana Cult24-verkkolehdessä sekä kolumnistina Suomen draama- ja teatteriopetuksen liiton jäsenlehdessä, Fideassa. Erityisesti Cult24:ssä roolini olivat varsin moninaiset. Niihin kuului työskentely niin kuvataidekriitikkona, teatterikriitikkona, festarireportterina, euroviisubloggaajana kuin sekalaisemminkin eri kulttuurin aloja käsittelevien tekstien tuottajana. Noiden vuosien aikana voin sanoa kokeneeni liudan uskomattoman upeita hetkiä, mistä olenkin suuresti kiitollinen. Paljolti olen silti keskittynyt esittävään taiteeseen, kuten teatteriin ja musiikkiin, ehkäpä siksi, että ne ovat kiinnostaneet minua ja mahdollisuuksia niiden käsittelemiseen on sattunut siunaantumaan. Siltikään en tahdo tarkasti rajata, mitkä kulttuurin alueet erityisesti alaani ovat ja mitä tekstini Extemporessa käsittelevät, sillä sellainen ei sovi minulle; ovien on oltava avoinna kaikkialle ja teiden on johdettava uusiinkin suuntiin – siinä piilee elämän viehätys. Voi toki olla, että toisinaan pitäydyn jossakin tietyssä teemassa tovin pidempään, jos niikseen sattuu. Mutta vaikka tällainen vailla rajoja oleva "sinne-tänne-suhailija" olenkin, fyysinen tukikohtani silti on kulttuuritarjonnaltaan rikkaassa Turussa, joka tätä nykyä on myös suosittu elokuvien kuvauskaupunki. Muutin tänne kesällä 2006 ja voin sanoa viihtyneeni. Oikeastaan ihastun tähän kaupunkiin yhä uudelleen. Extemporen blogiteksteissäni näkyykin aivan varmasti paikallisuus, mutta ei tokikaan välttämättä aina. Mitäpäs muuta... Rakastan diskoja ja peilipalloja, juhlia, Madonnaa, Pet Shop Boysia, taidokasta poikkitaiteellisuutta, Andy Warholia, Jean-Michel Basquiatia, kesää, festareita, kulttuurihistoriaa, suuria kaupunkeja, Baz Luhrmannin elokuvakerronnallista näkemystä, Euroviisuja, ihmisiä, Michael Cunninghamin kerrontaa, kaihoisia tarinoita – kaiketi elämää ylipäätään. Tämä kai lienee kelpo lähtökohta kulttuuriblogistille.