Hetki sitten näyttämölle moottoripyörällä päräyttänyt Kake keikistelee nyt nakuna yleisön edessä vain rantapallo niiden kaikkein kriittisimpien paikkojen peittona. Tukit muuttuvat atleettisten tukkijätkien käsittelyssä symboloimaan muutakin kuin metsätaloutta. Kuvat – joita näemmä voi piirtää vaikka myös mekaanikkomiehen paljaalle pyllylle – ja samalla yksi ihmiselämän mittainen tarina ovat heränneet eloon. Tämä on riemastuttava nahkahomojen esiinmarssi!

Jo kohumusikaaliksikin tituleerattu, kaarinalaislähtöisen kuvataiteilijan, Touko Laaksosen alias Tom of Finlandin, elämää ja uraa käsittelevä Tom of Finland -musikaali sai ensi-iltansa 27. ja 28.1 Turun Kaupunginteatterin väistötiloissa Logomo-teatterissa. Kansainvälisestikin merkittävän ja kiinnostusta herättäneen musikaalin on ohjannut Reija Wäre, joka vastaa myös teoksen koreografioista. Libretto on näytelmäkirjailija Tuomas Parkkisen käsialaa.

Tom6

Musikaali kertoo Touko Laaksosen (Olli Rahkonen, oikealla) tarinan, johon kuuluu muun muassa elämänkumppani Veli (Jukka Nylund). (Kuva: Otto Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri)

Pelkät elämäkerralliset faktat tuskin olisivat olleet riittävää rakennusaineista koko illan mukaansatempaavalle musikaalille homoeroottisia piirroksia tehneestä taiteilijasta — varsinkin, kun totuus Touko Laaksosen elämästä on yhä edelleen monilta osin hämärän peitossa — joten musikaalissa on päädytty faktan ja fiktion, todellisuuden ja fantasian sekoittelemiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Laaksosen piirroksillaan luoma fantastinen utopia sekoitetaan osaksi hänen henkilökohtaista ja todellista biografiaansa. Tämä toimii häkellyttävän hyvin.

Freddie Mercuryn ja Andy Warholin (joista molemmat nähdään myös tässä esityksessä) hengessä musikaali piirtää kuvaa hedonistisesta maailmankatsomuksesta. On omalla omituisella tavallaan liikuttavaa, että pikkupoika nimeltä Touko Laaksonen (Tuure Boelius / Viljami Vahvaselkä) pyytää heinäpellolla apulaisena ollessaan muuan kirosanan sanonutta renkiä puhumaan rumia lisää, ja että tuo poika ei näe sillä hetkellä maailmassa mitään kauniimpaa kuin rengin nahkasaappaat.

Tom3

Sotavuodet olivat Touko Laaksoselle merkityksellistä aikaa. (Kuva: Otto Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri. Kuvassa (vasemmalta) Olli Rahkonen, Jonas Furrer ja Aleksi Seppänen)

Tom of Finland -musikaali kuvaa Touko Laaksosen elämää ja samalla suomalaisen yhteiskunnan muutoksia 20-luvulta aina 90-luvulle saakka. Käännekohtiin kuljetaan homomiesten salaisen kohtaamispaikan, hämyisen puiston kautta, jonka yleisissä käymälöissä jaettiin rakkautta katseilta piilossa. Idea on hieno.

Kulloisenkin ajan ilmapiiri heijastuu hyvin; miten jotkut poliisit haravoivat Helsingin puistoja narauttaakseen rikollisiksi määriteltyjä homoseksuaaleja, mutta taisivat silloin tällöin itsekin osallistua miehisiin rientoihin.

Koskettavalla tavalla tuodaan esille myös sota-ajasta se vähemmän tiedostettu puoli: kipeä muisto siitä, että joku kaatunut sotilas saattoi olla toiselle sotilaalle enemmän kuin rintamakaveri.

Hiukan hämärän peittoon jää Laaksosen elämänkumppanin, Veli Mäkisen (Jukka Nylund), kohtalo. Puhe ”vain kahdesta päivästä” ja hahmon kuin ohimennen todettu menehtyminen eivät oikein auenneet ainakaan itselleni. Tämän musikaalin tyyliin näemmä kuuluu, ettei jäädä surkuttelemaan, vaan katse suunnataan kohti tulevaa, mutta ehkäpä näin suuri elämän käännekohta olisi voinut saada enemmänkin huomiota.

Tom2

Tom of Finlandin piirroksista vahvasti ammentava musikaali pitää sisällään reipasta meininkiä. (Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri. Kuvassa (vasemmalta) Aleksi Seppänen, Jonas Furrer ja Leo Kirjonen)

Tom of Finland -musikaali on kaikin puolin sopusuhtainen. Tarina etenee dynaamisella rytmillä eikä se jumiudu mihinkään kohtaan. Kieli on ronskia, paljaat pyllyt vilahtelevat ja (pamppu)seksihommatkin hoidetaan enemmän tai vähemmän suorasukaisesti, mutta näiden asioiden turhaan alleviivaamiseen ei sorruta. Tyylitaju on tässä esityksessä kohdillaan.

Merkillepantavaa on, että Tom of Finland ilmensi seksin ennen muuta iloisena asiana ja se on onnistuttu tuomaan myös musikaalissa loistavasti esille.

Näiltä osin yksi riemastuttavimpia kohtauksia on toisen puoliajan starttaava Likaiset kuvat, joka on todellinen seksin ilosanoman spektaakkeli; Tom piehtaroi lattialla kuin orgasmin saaneena ja ympärillä hänen toinen toistaan tuhmemmat fantasiansa alkavat elää. Rietas, pamppujen mahdollisuuksia tutkaileva varjoteatteri toimii tässä kohdin hyvin nostaen hilpeän hymyn katsojan huulille.

Tom7

Nuoret näyttelijät ihastuttavat Tomin maailmassa. (Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri. Kuvassa (vasemmalta) Toukon siskona nähtävä Anna Victoria Eriksson, Olli Rahkonen ja Jukka Nylund)

Teatterikorkeakoulusta vasta äskettäin valmistunut Olli Rahkonen vakuuttaa Touko Laaksosen roolissa. Mies sopii rooliin suurilta osin jo pelkän ulkonäkönsäkin takia, mutta myös vähäeleisen tehokkaan ilmaisunsa puolesta. Todellisen elämän Touko Laaksonen muistetaan hillittynä ja vaatimattomana herrasmiehenä ja tämä korostuu myös Rahkosen tulkinnassa.

Tomin unelmien miehen ja hänen kuuluisimman hahmonsa, nahkaan ja koppalakkiin sonnustautuvan moottoripyöräkönsikkään, Kaken, roolissa nähdään Scandinavian Hunkseista tuttu Ville Erola. Luulin, että esityksessä Erolan tehtävä on keskittyä lähinnä poseeraamaan ja näyttämään hyvältä, mutta todellisen yllätyksen hän tuottaa kohtalaisen hyvänkuuloisella laulunäänellään. Erola on nappivalinta testosteronia tihkuvan Kaken rooliin.

Kaksinaamaisena poliisina ja perheenisänä, Markus Palinina, nähtävä Mika Kujala on pitkästä aikaa saanut kontolleen mielenkiintoisen roolin. Kujala ilmentää kahta erillistä elämää viettävän miehen ristiriitaista olemusta vakuuttavasti, toisinaan varsin hauskastikin. Palinin kolmihenkisen perheen tarina antaa musikaalille kiinnostavan, joskin hiukan ennalta-arvattavan sivujuonen.

Mieskomeutta musikaalissa nähdään enemmän kuin tarpeeksi. Ville Erolan lisäksi sveitsiläinen Jonas Furrer on kuin ilmetty Tom of Finlandin piirroksissa esiintyvä miehen ihannekuva. Jos pidät hyvännäköisten, puolialastomien miesten katselemisesta, tämä musikaali on sinua varten.

Ohjaaja pohdiskelee (nahalta tuntuvassa!) käsiohjelmassa juuri katsomisen problematiikkaa ja se Tom of Finland -musikaalissa onkin keskeistä; annatko itsellesi luvan antautua katsomisen — hiukan kielletymmälle — nautinnolle? (Kysymys on toki oleellinen jo Tom of Finlandin piirrostenkin kohdalla.) Jotta saisit rahoillesi vastinetta, tuo lupa kannattaa itselleen antaa ja lopulta sen huomaa saavan aikaan varsin vapautuneen olotilan. Sain vaikutelman, että lauantaina teatterista poistui joukko ihmisiä loistofiiliksen vallassa.

Tom4

Tom of Finlandin piirrokset synnyttävät hienoja koreografioita. (Kuva: Otto Ville Väätäinen. Kuvassa Olli Rahkonen (ylempänä) ja Tuukka Raitala)

Reija Wäreen olen aina kokenut häkellyttäviä oivalluksia tekevänä koreografina eikä hän petä tälläkään kertaa. Koreografioita leimaa otteessaan pitävä eloisuus. Ne ammentavat vahvasti Tom of Finlandin piirroksista ja tekevät sen pieteetillä.

Huikean hieno on Satumaiset suomipojat -kappaleen aikana lavalle vyöryvät tukkijätkät, jotka saivat yleisönkin hurmoksiin. Atleettiset muskelimiehet taituroivat valtavien tukkiensa päällä juuri samoin kun Tom of Finlandin kuuluisissa kuvissa, ja totta kai tukit muuntautuvat vähitellen myös jättikokoisiksi fallossymboleiksi.

Kaiken kaikkiaan musikaali kunnioittaa syvästi taiteilijan luomaa visuaalista maailmaa, jolloin mustavalkoinen piirrosmaisuus näyttäytyy koreografioiden lisäksi myös lavastuksessa ja puvustuksessa.

Jani Uljaan suunnittelema lavastus on paljaimmillaan hyvin pelkistetty, mutta tämä lienee välttämätöntä, sillä näyttämökuva muuntautuu jatkuvasti ja nopealla tahdilla. Liikkuvia lavasteita käytetään runsaasti. Taustan videoprojisoinnit vaihtavat tapahtumapaikkoja sujuvasti. On silmiinpistävää, että inspiraation lähteenä ovat olleet Tom of Finlandin piirrokset.

Hiukan mieltäni kaihersi, että olisiko Tom of Finland -musikaali ansainnut osakseen hivenen isommat ja monipuolisemmat puitteet kuin Logomo-teatteri voi tarjota, mutta kylläpä tämä näinkin sujuvasti toimii.

Tuomas Lampisen loihtimassa puvustuksessa ei juuri kirkkaita värejä nähdä, vaan maanläheiset värit ja erilaiset mustan ja valkoisen yhdistelmät muodostavat keskeisen kuvaston. Ehkä tästä johtuu, että huomio ei kiinnity pahemmin muihin kuin fetisististä asukulttuuria edustaviin luomuksiin, ja niissä sitä ihmeteltävää sitten riittääkin!

Jussi Vahvaselän ja Jori Sjöroosin luoman musiikin monipuolisuus on osa musikaalin kiistatonta parhaimmistoa. Tunnelmat vaihtelevat intohimoisesta tangosta niin riehakkaaseen rockiin kuin 70-luvun ilakoivaan homodiskoonkin. Muun muassa alun Overturessa kuultavat piirustuskynäsoundit ovat hauska idea. Lopun Village People -henkisessä diskojumputuksessa on olemassa kaikki ainekset todelliseksi korvamadoksi.

Tom5

It is glad to be gay! (Kuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri)

Musikaalin kuriton ilo imaisee siinä määrin mukaansa, että ihmiselämän väistämättömät realiteetit pääsevät melkein unohtumaan; että tulee aika, kun juhlat päättyvät. Touko Laaksosen elämän viimeiset ajat kuvataan sielukkaasti Sen pituinen se -kappaleen säestyksellä, mutta eipä sitä pitkäksi aikaa jäädä synkistelemään, sillä bileethän jatkuvat jossain muualla.

Loppuhuipennuksena kuultavassa – ja ennen kaikkea nähtävässä – Glad to be Gay’ssa konkretisoituu koko musikaalin ydin: erilaisuudelle avoin ja fantasioinnin voimaan uskova ilo. Lauantai-iltana homodiskon jumalat taisivat olla paikalla, kun nahkaan sonnustautunut Tom jorasi ympärillään joukko toinen toistaan kuumempia adoniksia. Ja luulenpa, että jossain tuolla pilven reunalla eräs fantasiansa kerran todeksi piirtänyt mies iski silmää ja katseli tätä kaikkea suu tyytyväisessä virneessä.

Jaakko Virrankoski

TURUN KAUPUNGINTEATTERI: Tom of Finland -musikaali. LIBRETTO: Tuomas Parkkinen. SÄVELLYS: Jussi Vahvaselkä ja Jori Sjöroos. OHJAUS JA KOREOGRAFIA: Reija Wäre. LAVASTUS: Jani Uljas. PUKUSUUNNITTELU: Tuomas Lampinen. VALOSUUNNITTELU: Jarmo Esko. VIDEOSUUNNITTELU: Sanna Malkavaara. ÄÄNISUUNNITTELU: Jari Tengström. NAAMIOINNIN SUUNNITTELU: Minna Pilvinen. ROOLEISSA: Olli Rahkonen (Touko Laaksonen), Anna Victoria Eriksson (Kaija Laaksonen), Jukka Nylund (Veli Mäkinen), Mika Kujala (Markus Palin), Ville Erola (Kake), Jonas Furrer, Marika Huomolin, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Leo Kirjonen, Ulla Koivuranta, Clyde van Loij, Tuukka Raitala, Petri Rajala, Kimmo Rasila, Jonas Saari, Riitta Salminen, Aleksi Seppänen. ORKESTERI:: Jussi Vahvaselkä (orkesterin johto, koskettimet ja haitari), Katariina Sallinen (viulu), Matti Moilanen / Teemu Mastovaara (sello), Juha Keskinen (kitarat), Ari Kataja (bassot), Ville Vihko (koskettimet), Jani Riihimäki (rummut / lyömäsoittimet), Kimmo Gröhn (tenori- ja sopraanosaksofoni, huilu, koskettimet ja lyömäsoittimet), Jusu Heinonen / Samuli Nieminen /Kristian Lakari (altto- ja baritonisaksofoni, huilu, klarinetti ja bassoklarinetti). KESTO: n. 2 h 35 min. LIPUT: 45 / 40 / 37 €. IKÄRAJASUOSITUS: 16 vuotta. ENSI-ILLAT: 27. ja 28.1.2017 Logomo-teatterissa. MUUT ESITYKSET: keväällä 2017. (Artikkelikuva: Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri. Kuvassa Ville Erola (edessä) ja Tuukka Raitala)

Linkki esityksen kotisivuille: https://teatteri.turku.fi/turun-kaupunginteatteri/ohjelmisto/tom-finland

Jaakko Virrankoski
Olen valmistunut Turun yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 2013 opiskeltuani mm. kirjallisuutta, draamakasvatusta, taidehistoriaa ja suomen kieltä. Opiskeluaikana ja sen jälkeen olen kirjoittanut monipuolisesti erilaisista kulttuurin alueista toimien esimerkiksi bloggaajana ja kulttuuritoimittajana Cult24-verkkolehdessä sekä kolumnistina Suomen draama- ja teatteriopetuksen liiton jäsenlehdessä, Fideassa. Erityisesti Cult24:ssä roolini olivat varsin moninaiset. Niihin kuului työskentely niin kuvataidekriitikkona, teatterikriitikkona, festarireportterina, euroviisubloggaajana kuin sekalaisemminkin eri kulttuurin aloja käsittelevien tekstien tuottajana. Noiden vuosien aikana voin sanoa kokeneeni liudan uskomattoman upeita hetkiä, mistä olenkin suuresti kiitollinen. Paljolti olen silti keskittynyt esittävään taiteeseen, kuten teatteriin ja musiikkiin, ehkäpä siksi, että ne ovat kiinnostaneet minua ja mahdollisuuksia niiden käsittelemiseen on sattunut siunaantumaan. Siltikään en tahdo tarkasti rajata, mitkä kulttuurin alueet erityisesti alaani ovat ja mitä tekstini Extemporessa käsittelevät, sillä sellainen ei sovi minulle; ovien on oltava avoinna kaikkialle ja teiden on johdettava uusiinkin suuntiin – siinä piilee elämän viehätys. Voi toki olla, että toisinaan pitäydyn jossakin tietyssä teemassa tovin pidempään, jos niikseen sattuu. Mutta vaikka tällainen vailla rajoja oleva "sinne-tänne-suhailija" olenkin, fyysinen tukikohtani silti on kulttuuritarjonnaltaan rikkaassa Turussa, joka tätä nykyä on myös suosittu elokuvien kuvauskaupunki. Muutin tänne kesällä 2006 ja voin sanoa viihtyneeni. Oikeastaan ihastun tähän kaupunkiin yhä uudelleen. Extemporen blogiteksteissäni näkyykin aivan varmasti paikallisuus, mutta ei tokikaan välttämättä aina. Mitäpäs muuta... Rakastan diskoja ja peilipalloja, juhlia, Madonnaa, Pet Shop Boysia, taidokasta poikkitaiteellisuutta, Andy Warholia, Jean-Michel Basquiatia, kesää, festareita, kulttuurihistoriaa, suuria kaupunkeja, Baz Luhrmannin elokuvakerronnallista näkemystä, Euroviisuja, ihmisiä, Michael Cunninghamin kerrontaa, kaihoisia tarinoita – kaiketi elämää ylipäätään. Tämä kai lienee kelpo lähtökohta kulttuuriblogistille.