Meri Liukkonen

About Meri Liukkonen

Kulttuurikuuri-blogissa etsitään uusia kokemuksia. Tutkailen kulttuuria maallikon näkökulmasta, innostuneena ja suoraan. Taustaksi kerrottakoon, että työskentelen vapaana toimittajana ja opiskelen suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Taidenäyttelyihin ja muihin rientoihin menoa suunnittelin aiemmin jatkuvasti, mutta toteutus ontui. Siksipä ryhdyin syksyllä 2013 kulttuurikuurille. Tavoitteenani on nautiskella ainakin muutamasta uudesta kokemuksesta kuukausittain – olivat ne sitten mitä vain punk-bändin keikasta kokeelliseen balettiin. Blogissa raportoin kuurini tuloksia, kirjoitan kirjoista, poikkean välillä matkailemassa sivupoluilla ja testaan tosielämän pakopelejä. Kulttuurikuuri ilmestyi ensin Cult24-lehden sivustolla ja muutti Extemporen sivuille kesällä 2014. Palautetta voi antaa joko kommentteina kirjoituksiin tai viestillä osoitteeseen meri.liukkonen (a) gmail.com.

KULTTUURIKUURI ON MUUTTANUT UUTEEN OSOITTEESEEN

Hei!

Kulttuurikuuri-blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen. Tervetuloa mukaan etsimään uusia elämyksiä osoitteessa

Kulttuurikuuri.fi

heti elokuun toisesta päivästä lähtien.

KULTTUURIKUURI – ELÄMYKSIÄ ETSIMÄSSÄ

Kirjoittanut |elokuu 2, 2017|Yleinen|0 kommenttia

Pukukoodina mökkivaatteet: osallistava ulkoilmateos tähtää kosmiseen myötätuntoon

Osallistuin muutama päivä sitten yhteen tämän kesän erikoisimmista esityksistä, kollektiiviseen myötätuntoharjoitukseen. Toisissa tiloissa -kollektiivin osallistavassa ulkoilmateoksessa kymmenittäin ihmisiä tavoitteli olotilaa, jossa he tuntisivat kosmista myötätuntoa: kokemusta siitä, että kaikki olennot ovat samanarvoisia.

Helsinkiläisen kollektiivin aiemmissa esityksissä ”yleisö” on eläytynyt poroiksi ja susiksi tai tarkastellut taidetta humanoidin näkökulmasta. Olen kuullut esityksistä paljon ylistystä, mutta samalla myös […]

Kirjoittanut |heinäkuu 25, 2017|Yleinen|0 kommenttia

Ylioppilasteatterin immersiivinen Kesäyön uni pohtii, onko nautinto korvannut rakkauden

”Lysandeeer!” ”Hermia!” ”Helenaaa!” ”Demetrius!” Huudot kaikuvat metsikössä meren lähistöllä Helsingin Mustikkamaalla, kun näytelmäkirjailija William Shakespearen klassikkoteoksen nuoret rakastavaiset juoksevat toistensa perässä. Yleisö koettaa pysyä näyttelijöiden vauhdissa. Vastaan tulee ihmetteleviä lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Mikähän kaikki lasketaan immersiivisessä teatterissa osaksi kokonaiselämystä?

Ammattijohtoinen harrastajateatteri, helsinkiläinen Ylioppilasteatteri on tarttunut tänä vuonna yhteen Shakespearen rakastetuimmista näytelmistä,  Kesäyön uneen. Ei mikään […]

Kirjoittanut |heinäkuu 14, 2017|Yleinen|3 kommenttia

Kesäteatteria: Ennätysmies Elmo ilahduttaa etenkin penkkiurheilijoita ja rakkaustarinoiden ystäviä

Kulttuurinnälkäisten penkkiurheilijoiden suunta on tänä kesänä selvä: Jyväskylän kupeessa Hankasalmella esitetään nyt näytelmää, jossa eletään jatkuvasti suurta urheilujuhlaa. Fiktiivinen suomalainen supermies Elmo rikkoo ennätyksiä ja on kansan suosikki. Itse hän kuitenkin haluaisi eniten vain elellä rauhallista arkea suuren rakkautensa, suloisen Aliisan kanssa.

Perinteikäs, viime vuonna kuusikymppisiään juhlinut Venekosken kesäteatteri on tuonut näyttämölle Juhani Peltosen teoksen […]

Kirjoittanut |heinäkuu 4, 2017|Yleinen|0 kommenttia

Värikkäitä jättihylkeitä ja noin viisi muuta vinkkiä kesäisistä kulttuuririennoista

Pahoittelut jälleen pitkästä kirjoitustauosta! Tässä jokunen ajankohtainen vinkki kulttuuririennoista:

1. Ilmaista, mutta vain tämän viikon loppuun asti nähtävillä! Senaatintorille on ilmestynyt värikäs joukko varsin kookkaita hylkeitä. Nämä Stefan Lindforsin suunnittelemat ja muiden kotimaisten taiteilijoiden koristelemat 40 hyljepatsasta juhlistavat satavuotiasta Suomea ja puhuvat vahvasti Itämeren suojelun puolesta. Hylkeet valtasivat torin Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta, ja majailevat siellä […]

Kirjoittanut |kesäkuu 15, 2017|Yleinen|2 kommenttia

Suosikkikirjailijan tuskastuttava romaani ja muita lukukokemuksia

Mitä tehdä, jos suosikkikirjailijan uusin romaani tekisi mieli jättää kesken? Muun muassa se selviää Kulttuurikuurin kirjakirjoituksesta nyt! Tässä alkuvuoden lukupinostani kolme teosta: kaksi romaania ja yksi sisustuskirja. Jokainen arvio alkaa kustantajan kuvauksella teoksesta, minkä jälkeen kerron sitten omasta lukukokemuksestani ja ajatuksistani. Kunkin kirjan nimeä klikkaamalla pääsee puolestaan suoraan kustantamon sivuille. Lopuksi olisi todella mukavaa […]

Kirjoittanut |toukokuu 30, 2017|Yleinen|3 kommenttia

Kansallisbaletin neljän teoksen nykytanssi-ilta ihastuttaa monipuolisuudellaan – katso upeat kuvat!

Viime perjantai-iltana istuin Oopperatalossa ja pidättelin kyyneleitä. Kansallisbaletissa sai tuolloin ensi-iltansa hieno neljän tanssiteoksen kokonaisuus, Voima – neljä suomalaista koreografia, ja jo teoksista ensimmäinen osui suoraan sydänalaan.

Voima tarjoaa monitasoisen mutta myös helposti lähestyttävän katsauksen suomalaiseen nykytanssiin. Illan aikana nähdään neljän nimekkään kotimaisen koreografin teokset, joista kaksi sai kantaesityksensä osana tätä kokonaisuutta. Esityksiä on jäljellä vain muutama, joten kannattaa pitää […]

Kirjoittanut |toukokuu 23, 2017|Yleinen|0 kommenttia

Voimauttavassa soolotanssiteoksessa nainen menee naimisiin itsensä kanssa

”Milloinkas olet ajatellut mennä naimisiin ja hankkia lapsia?” Tämä lause taitaa olla tuttu monille kolmekymppisille naimattomille naisille ja miehille. Koreografi Leena Harjunpää kyllästyi sukulaistensa uteluihin ja päätti toteuttaa heidän toiveensa omalla tavallaan. Tervetuloa siis häihin, joissa juhlan keskipisteitä on vain yksi!

Häät all by myself -nykytanssiteosta pääsee toukokuussa seuraamaan Helsingissä Kaapelitehtaalla. Harjunpää tarjoilee häävieraille ensin […]

Kirjoittanut |toukokuu 7, 2017|Yleinen|0 kommenttia

Immersiivinen Red Rabbit -esitys vie osallistujat hämärähommiin Helsingin keskustan liepeille

Selkeästi humalainen mies kehuu, kuinka kaunis olen, ja tarjoaa sätkää. Lompsimme läpi Sörnäisten. Mies huutelee muitakin mukaan jatkoille. Saamme pitkiä katseita: ehkä tällainen sakki ei ole aivan tavanomainen näky? Onhan sunnuntai-iltapäivä ja sekä minä että varsinaiset seuralaiseni, kolme pitkää ja raamikasta miestä, olemme ihan siististi pukeutuneita ja selvinpäin. Jatkoille huutelija taas taitaa olla kaikkea […]

Kirjoittanut |toukokuu 5, 2017|Yleinen|2 kommenttia

Kiehtova lasten videotanssiteos hyödyntää uutta teknologiaa ja sopii myös aikuisille

Tällä kertaa Kulttuurikuurissa kuunnellaan myös hyvin nuoren teatteriarvostelijan mielipidettä, sillä kävin nelivuotiaan veljenpoikani Sisun kanssa Helsingissä katsomassa Flora & Fauna -videotanssiteoksen. Suosittelen luonnon ihmeistä kertovaa teosta paitsi lapsille myös aikuisille jopa ilman lapsiseuraa. Tanssiteatteri Hurjaruuthin esityksessä hyödynnetään upeasti ja oivaltavasti uutta teknologiaa, kuten liiketunnistimia äänen ja kuvan tuottamiseen.

Teatterinjohtaja Arja Petterssonin ohjaaman teoksen visuaalinen ilme […]

Kirjoittanut |toukokuu 1, 2017|Yleinen|0 kommenttia