Mitä tehdä, jos suosikkikirjailijan uusin romaani tekisi mieli jättää kesken? Muun muassa se selviää Kulttuurikuurin kirjakirjoituksesta nyt! Tässä alkuvuoden lukupinostani kolme teosta: kaksi romaania ja yksi sisustuskirja. Jokainen arvio alkaa kustantajan kuvauksella teoksesta, minkä jälkeen kerron sitten omasta lukukokemuksestani ja ajatuksistani. Kunkin kirjan nimeä klikkaamalla pääsee puolestaan suoraan kustantamon sivuille. Lopuksi olisi todella mukavaa kuulla myös teidän lukukokemuksistanne vaikkapa suoraan kommenttikentässä! Aloitetaan kaikista kinkkisimmällä arviolla.
pulkkinen.jpg

Paras mahdollinen maailma, Riikka Pulkkinen, Otava 2016

Kustantajan kuvaus teoksesta: ”Mitä tapahtui Berliinissä yli 20 vuotta sitten? Väkevä romaani äidistä joka on tehnyt peruuttamattoman virheen, isästä joka ei löydä tietä ulos surustaan ja tyttärestä jolle muistaminen on liian kipeää. Teatterikorkeakoulusta valmistunut Aurelia on saman ikäinen kuin vapaa Eurooppa: hän on syntynyt Berliinin muurin murtumisen päivänä. Nyt Aurelia on läpimurtonsa kynnyksellä, kun kulttiohjaaja on kutsunut hänet näytelmänsä päärooliin. Samaan aikaan Aurelian isä makaa sairaalassa puhumattomana. Äidin toistuviin soittoihin Aurelia ei suostu vastaamaan. Mitä isä ehti kertoa ennen sairauskohtaustaan? Ja kuka kulkee Aurelian kannoilla ja tietää kaikesta enemmän kuin hän itse?”

Arvio: Voi kääk, tätä arviota on hankala kirjoittaa. Riikka Pulkkinen on aiemmilla romaaneillaan noussut yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Pulkkisen Raja-esikoisen taisin lukea lähes yhdeltä istumalta. Totta ja Vieras tarjosivat myös hienot, mielenjäävät lukukokemukset. Tämä uusin taas… hmm… apua! Paras mahdollinen maailma on saanut kovasti ylistystä kriitikoilta, joten tartuin siihen siksikin suurin odotuksin. Ensimmäiset sivut kuitenkin kuluivat hitaasti. Lopulta tarina alkoi vetää, mutta pakko myöntää: tämä kirja olisi jäänyt minulta kesken, jos en olisi pyytänyt sitä kustantajalta juuri blogiani varten. Pulkkisen aiemmissa teoksissa ihastuttanut kirjoitustyyli tuntui nyt itsetarkoitukselliselta. Kielikuvat vaikuttivat teennäisiltä ja siltä, että olen kuullut ne jo. Kaikki oli jotenkin aivan liian ylevää ja hidastempoista.

Yksi iso ongelma oli se, että en pitänyt yhtään kirjan päähenkilöstä. Nuori näyttelijätär Aurelia suorastaan ärsytti minua, koska hän vaikutti kovin täydelliseltä ja aika kliseiseltä myös. Normaalin arjen sijaan hän tuntui elävän jatkuvasti jotakin ihmeellistä aikaa, jossa kaikki on koko ajan syvällistä. En löytänyt minkäänlaista samaistumispintaa, vaikken ole paljoa päälle kolmenkymmenen. Hänen äitinsä tarina puolestaan oli jollakin tapaa inhimillisempi ja elävämpi. Teoksen aihe on toki koskettava ja juonikin sinällään varsin toimiva. Pulkkinen osaa yhä taitavasti luovia eri aikatasoilla, ja Euroopan lähivuosikymmenien historiasta ja Berliinistä kiinnostuneelle teos on tietysti omiaan. Joissakin kirja-arvioissa romaania on avattu varsin paljon, mutta en halua pilata keneltäkään yllätyksiä ja sitä iloa, jota palapelin palojen kokoamisesta hiljalleen parhaimmillaan syntyy.

Yllätyin suuresti siitä, että Paras mahdollinen maailma osoittautui minulle lähinnä tuskastuttavaksi luettavaksi. Voisin silti suositella tätä muille, sillä veikkaan monen muun saavan tästä paljon minua enemmän irti.

MielikuvitusPoikaystava_3_1Mielikuvituspoikaystävä, Henriikka Rönkkönen, Atena 2016

Kustantajan kuvaus teoksesta:Mielikuvituspoikaystävä kertoo kaiken, mitä olet aina halunnut tietää sinkkuelämästä sekä paljon sellaista, mitä et olisi välttämättä halunnut tietää. Henriikka Rönkkösen tarina etenee säädöstä toiseen ja sydänsurusta uuteen ihastumiseen. Matkalla tavataan nännikarvamies, steriili mies ja pienimunainen mies ja pohditaan sinkkuelämän peruskysymyksiä: Mitä iloa dildosta voi olla? Miksi flippaaminen on suomen kielen tärkein sana? Minkälaisia ovat seurustelevien neuvot sinkuille? Miksi ei koskaansaa stalkata? Hervottoman ronski opus karistaa sinkkuelämästä glitterin ja muistuttaa, että jokaisella sinkkunaisella pitäisi olla oma mielikuvituspoikaystävä.”

Arvio: Suosittua sinkkublogia kirjoittava Henriikka Rönkkönen on minusta kaikkien sinkkujen sankari monella tapaa. Hän kertoo suoraan niistäkin asioista, joista muut eivät kehtaa. Rönkkösen esikoisteos rullaa vetävästi eteenpäin ja on virkistävän suorasukainen, häpeilemätön ja napakka. Jos tykkäät Rönkkösen blogista, pidät aivan varmasti myös tästä kirjasta. Teos ei kuulemma suoraan kerro kirjoittajansa elämästä, vaan yhdistelee eri ihmisten kokemuksia, mutta väistämättä sitä tulee luettua omaelämäkerrallisena.

Pohjavire on yllättävän vakava rempseästä kirjoitustyylistä huolimatta. Aika paljon huomiota saa päähenkilö-sinkkunaisen kipuilu itsensä kanssa ja henkinen kasvu. Päähenkilö kokee rankkoja asioita. Jos siis halajat ainoastaan kepeää lukukokemusta, ei tämä teos sellaista tarjoa, vaikka nauraakin saa. Jäin ehkä kaipaamaan vielä syvempää tasoa ja jotain, mikä olisi todella tökännyt ajatuksiani tuoreisiin suuntiin.

Olen ehtinyt aikuisiässä sinkkuilla useamman vuoden, ja tunnistin kyllä teoksesta omaa elämääni myös. Toisaalta vapaana elämisen (huomaa tietoinen sanavalinta minulta) hyvät puolet eivät mielestäni päässeet riittävästi esiin. Niin Mielikuvituspoikaystävä kuin Sinkkuelämää-tv-sarjakin kuvaavat sinkun eloa hyvin seksikeskeisesti, ja Bridget Jonesillakin tuntuu olevan koko ajan haku päällä. Tyytyväisiä sinkkuja, joiden ajatukset eivät pyöri jatkuvasti vain potentiaalisten kumppanien ja oman elämäntilanteen ympärillä, taas näkee mediassa aika harvoin. Suosittelen teosta silti lämpimästi niin muille sinkuille vertaistueksi kuin parisuhteessa eläville valottamaan sitä, millaista sinkkuelämä voi olla – ja sitä, miksi aika harva sinkku kaipaa mitään hyvää tarkoittavia neuvoja.

redirect.aspK niin kuin koti, Heli Thorén ja Ulla-Maija Lähteenmäki, Moreeni. 4. painos 2017.

Kustantajan kuvaus teoksesta: ”60-luvun kerrostaloasunto, 1900-luvun alun hirsitalo, uutuuttaan kiiltävä rivitalon pääty – kaikki kodit ansaitsevat yksilöllisen otteen sisustukseen. K niin kuin koti -teos esittelee kymmenen suomalaista kotia, joissa näkyy asukkaiden oman käden jälki. Kirjassa ei ihailla kliinisen siistejä, stailattuja luksushuoneistoja, vaan tavallisten ihmisten rakkaudella ja omalla rahalla sisustamia koteja, joissa eletään nauttien kenen tahansa ulottuvilla olevista asumisen ideoista ja yksityiskohdista. Kirja jakautuu kymmeneen lukuun, joista jokaisessa esitellään yksi koti, perehdytään yhteen teemaan ja annetaan asiantuntijan laatima muistilista, mihin kannattaa kiinnittää huomiota.”

Arvio: Olen pikkuhiljaa innostumassa sisustuskirjoista. Tässä kirjassa esitellyt kodit ovat verrattain hintavia asuntoja Helsingistä tai hulppeita huviloita muualta – tavallisia ihmisiähän hyvätuloisetkin toki ovat. Teoksessa puhutaan kuitenkin rakennuksen hengen aistimisesta ja tuomisesta osaksi myös oman kodin sisustusta. Vaikkapa 1970-luvulla rakennetussa muovimattoasunnossa asuvalle tämä ohje jäänee aika kaukaiseksi, kun esimerkkikodit tosiaan ovat eri maailmasta. Olisi virkistävää nähdä useammin sisustuslehdissä ja -kirjoissa täsmäniksejä siihen, miten esimerkiksi kolkon persoonaton bulkkivuokrakämppä muutetaan kotoisaksi kotikoloksi.

Toisaalta tämänkin teoksen vinkit ja ideat ovat ilahduttavan käytännönläheisiä. Monet niistä pystyy toteuttamaan varsin vaivattomasti ja pienellä budjetilla. Lukija saa asiantuntevaa apua muun muassa kodin valaistuksen suunnitteluun, erityisen pienen tai suuren tilan sisustamiseen, värien käyttämiseen ja laadukkaiden huonekalujen hankintaan. Kovasti plussaa annan siitä, että kirjan kirjoittajat ovat miettineet myös ekologisia seikkoja ja kannustavat ostamaan, huoltamaan ja uudistamaan vanhaa. Kauniit kuvat inspiroivat, ja silmä lepää myös pelkistetyssä taitossa. Sohvannurkassa onkin ihana upota sisustusunelmiin tämän kirjan seurassa. Teoksesta on tänä keväänä otettu jo neljäs painos.

LOPPUSANAT: Nyt kiinnostaisi erityisesti kuulla, miten te blogin lukijat reagoitte, jos ette pidäkään jostakin suosikkikirjailijanne teoksesta. Onko muille käynyt näin? Juha Itkosen romaanien kanssa minulla kävi aika samoin kuin Pulkkisen kirjoja lukiessa: ahmin kirjailijan alkuaikojen teokset innoissani. Finlandia-ehdokkaanakin ollut Kohti puolestaan jäi kesken – tosin ajattelin antaa sille lähiaikoina toisen mahdollisuuden. Entä olisiko muita kommentteja näistä tai muista teoksista?

Olen saanut kaikki tämän kirjoituksen teokset maksuttomina arviointikappaleina kustantamoilta.

Meri Liukkonen
Kulttuurikuuri-blogissa etsitään uusia kokemuksia. Tutkailen kulttuuria maallikon näkökulmasta, innostuneena ja suoraan. Taustaksi kerrottakoon, että työskentelen vapaana toimittajana ja opiskelen suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Taidenäyttelyihin ja muihin rientoihin menoa suunnittelin aiemmin jatkuvasti, mutta toteutus ontui. Siksipä ryhdyin syksyllä 2013 kulttuurikuurille. Tavoitteenani on nautiskella ainakin muutamasta uudesta kokemuksesta kuukausittain – olivat ne sitten mitä vain punk-bändin keikasta kokeelliseen balettiin. Blogissa raportoin kuurini tuloksia, kirjoitan kirjoista, poikkean välillä matkailemassa sivupoluilla ja testaan tosielämän pakopelejä. Kulttuurikuuri ilmestyi ensin Cult24-lehden sivustolla ja muutti Extemporen sivuille kesällä 2014. Palautetta voi antaa joko kommentteina kirjoituksiin tai viestillä osoitteeseen meri.liukkonen (a) gmail.com.