Mitä näytät itsestäsi muille? Entä mitä kätket muilta? Muun muassa näihin kysymyksiin uppoudutaan nyt immersiivisessä teatteriesityksessä Helsingissä. Metropolia-teatterissa koettava Joharin ikkuna vie yleisön elämysmatkalle ihmismieleen. Kalleinkin pääsylippu maksaa vain viisi euroa, joten raha tuskin on este tälle reissulle!

Esitys jakaantuu neljään erilaiseen tilaan. Siitä inspiroituneena päätin jakaa tämän kirjoituksenkin neljään osioon. Aloitetaan ideasta.

1. Idea. Esityksen pohjana on identiteetin hahmottamisen työkalu, Joharin ikkuna, jonka kaksi amerikkalaista psykologia kehitti vuonna 1955. Siinä ihmisen ominaispiirteet jaetaan neljälle eri alueelle. Avoin kuvaa sitä, mitä itse näkee ja muut näkevät. Sokeassa on se, mitä itse ei näe mutta muut näkevät. Kätketty kertoo, minkä kätkemme muiden näkyviltä. Tuntematon on taas nimensä mukaan tuntematonta aluetta, jota emme näe itse ja jota muutkaan eivät näe.

Psykologiasta kiinnostuneille esityksen lähtökohdat ovat siis erityisen kiinnostavat. Joharin ikkunan ohjauksesta ja konseptista vastaa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi opiskeleva Milla Hilke. Esitys on hänen tutkintoonsa kuuluva työharjoittelu Metropolian esittävän taiteen tutkinto-ohjelmassa. Immersiivinen eli osallistava teatteri puolestaan on pikkuhiljaa yleistymässä Suomessa. Katsomossa istumisen sijaan yleisö liikkuu vapaasti tilassa ja tulee enemmän tai vähemmän myös osaksi esitystä.

20170421_191822 – Kopio

Metropolia-ammattikorkeakoulun sisäänkäynti. Kuva: Meri Liukkonen

2. Toteutus. Toteutus ylitti kaikki odotukseni. Myönnän, että lähdin näytökseen takaraivossani ajatus siitä, että kyseessä on  ammattikorkeakoulun opiskelijan esitys. No, nopeasti kävi selväksi, että niin lavastus, valaistus, musiikki kuin puvustus on toteutettu hyvin ammattimaisesti. Yllätyin siitä, miten mielikuvituksellinen ja mystinen maailma teatterisaliin on onnistuttu rakentamaan.

Esitys jakaantuu neljään eri tilaan Joharin ikkunan jaottelun mukaisesti. Kaikki huoneet ovat keskenään sopivan erilaisia, ja lavastuksessa on paljon symboliikkaa. Jotkin seikat on helppo ymmärtää, ja osa tavaroista tuntuu jopa alleviivaavan sanomaansa. Toisaalta on tietysti hyväkin, ettei tarvitse ainakaan turhautua siihen, ettei ymmärrä mitään. Mietin silti, olisiko katsojaa voinut haastaa vielä lisää. Olisiko voinut tuoda mukaan jotain vielä erikoisempaa ja yllättävämpää?

Avoimessa huoneessa tulivat hyvin esille ne positiiviset näkemykset, joita muilla on meistä ja meillä itsestämme. Negatiiviset jäivät kuitenkin aika lailla uupumaan. Toisaalta niiden lisääminen olisi muuttanut huoneen tunnelmaa melkoisesti, ja jokainenhan meistä taitaa pyrkiä antamaan myönteisen kuvan itsestään muille. Kuvan kääntöpuolen pääsi toki näkemään kätketyssä huoneessa.

Esiintyjät ottivat hyvin vastaan myös yleisön hämmennyksen. Näytöksessä oli minun lisäkseni kolme osallistujaa, ja he olivat immersiivisessä esityksessä ilmeisesti ensimmäistä kertaa. Ensimmäisen huoneen näyttelijät Sami Ahonen, Anna-Sofia Luoma ja Tiina Salo hoitivat roolinsa itsevarmasti ja hurmaavan karismaattisesti. Toisen huoneen Minna Lund ja Jaakko Perilä toivat esitykseen herkkyyttä ja tunteen paloa. Kolmannen huoneen Simo Kuusterä kosketti eleettömällä esiintymisellään. Kohtaamisista jäi lämmin olo.

IMG_2298m

Ensimmäinen huone eli avoin: tämän minä näen ja tämän sinä näet. Kuvassa Sami Ahonen. Kuva: Saana Volanen

3. Elämys. Joharin ikkuna täyttää yhden minulle tärkeimmistä hyvän taiteen kriteereistä: se koskettaa tunnetasolla. Ensimmäisessä huoneessa hymyilytti, toisessa mietitytti. Kolmannessa huomasin osin kauhukseni, että minua alkoi itkettää. Kaipa minuun iski yllättävä empatian tunne siitä, kun näin, mitä muut voivat kätkeä. Tavoitin myös meissä kaikissa olevan syvän inhimillisyyden ja haavoittuvuuden. Syvissä vesissä uimisen jälkeen neljäs huone puolestaan oli sitten aivan ihana ja rentouttava lipuminen tuntemattomaan.

Joharin ikkuna puhuttelee yleisöä monien eri aistien kautta. Käytössä ovat niin näkö-, kuulo-, maku- kuin tuntoaistikin. Esitys saa myös pohtimaan, mitä itse paljastaa persoonastaan muille, mitä kätkee, mitä ei itse näe ja mitä ei kukaan näe. Samaten se herättelee pohtimaan näitä samaisia asioita myös muista ihmisistä. Tunnelma on sopivan salaperäinen, ja siihen on helppo uppoutua. Kaikissa huoneissa taustalla soiva musiikki sitoo eri tiloja yhteen.

IMG_2471m

Kolmas huone eli kätketty: tätä sinä et näe. Kuvassa Simo Kuusterä. Kuva: Saana Volanen.

4. Lisää huoneista. ÄLÄ LUE TÄTÄ KOHTAA, JOS OLET MENOSSA KATSOMAAN JOHARIN IKKUNAN ETKÄ HALUA TIETÄÄ SEN YKSITYISKOHDISTA ETUKÄTEEN! KERRON TÄSSÄ LISÄÄ ERI HUONEISTA JA ESITYKSEN KULUSTA.

No niin, sinua on varoitettu, joten jatketaanpa sitten: Ensimmäisessä huoneessa katsojat ohjataan gallerian avajaisiin. On tyhjiä kehyksiä, joihin voi asettua arvioitavaksi, peilejä ja kaksi illan emäntää ja yksi isäntä viihdyttämässä vieraita. Postikorteissa lukee enimmäkseen imartelevia määritelmiä kortin vastaanottajasta. Välillä pääsemme pisteyttämään esiintyjien ulkonäköä.

Toisessa huoneessa on kaksi tanssijaa ja dramaattinen valaistus. Katosta roikkuu kuulokkeita, joista voi kuunnella montaa erilaista musiikkia tai puheenpätkiä, jotka liittyvät huoneen teemaan. On erikoista huomata, miten oma elämys muokkaantuu riippuen siitä, mitä kuuntelee. Tanssijat kuvaavat mielestäni hienosti sitä, miten jokin sokea kohta itsessä saattaa välillä pyrkiä tietoisuuteen, mutta mieli torjuu sen kuitenkin lopulta. Toki liikkeistä on mahdollista tehdä toisenlaisiakin tulkintoja.

IMG_20170421_211250_657

Bloggaaja ja käsiohjelma ulkoilmassa. Kuva: Meri Liukkonen

Kolmas, suuri huone on lattiasta kattoon ulottuvien muuttolaatikkokasojen reunustama. Muuttolaatikoiden seassa on paljonpuhuvia esineitä. Ensimmäisestä huoneesta tuttu ansioluettelo löytyy nyt rytättynä lattialta. Kiiltokuvamaiset cv-tiedot ovat saaneet seurakseen käsinkirjoitettuja huomautuksia elämäntapahtumista, kuten abortista, pettävästä kumppanista ja muista vastoinkäymisistä. Sängyssä makaa mies, joka nousee välillä apaattisena kirjoittamaan pahvilattiaan, mitä ajattelee ja mitä ei osaa. Joka puolella riittää tutkittavaa.

Neljäs huone yllättää. Astumme valkoisten kankaiden muodostamaan telttamaiseen tilaan. Kankaat kurottavat korkealle kohti kattoa. Lattialla meitä puolestaan houkuttelee vaaleiden pehmusteiden ja patjojen pehmeä syli. Jokainen meistä hakeutuukin pienen hämmennyksen jälkeen itselle luontevaan asentoon joko istuvilleen tai makuulleen. Oikaisen vällyjen päälle pitkäkseni ja katselen yläpuolellani aukeavia kankaita. Niille ilmestyy rauhoittava kuvavirta. Meduusat uivat hitaasti, rentoudun täysin. Pääsemme matkalle avaruuteen. Videot tuntemattomasta ovat kenties osin kliseisiä, mutta yhtäkaikki toimivia. Huoneen tekninen toteutus on taidokas. Tänne voisi todellakin jäädä!

Lopulta mekaaninen hai ui huoneeseen ilman halki, jännittävä yksityiskohta sekin. Ensimmäisessä huoneessa tapaamamme nainen johdattaa meidät ulos tilasta. Ulko-oven edessä koemme yllätyksen: sinne on tuotu kenkämme ja takkimme. Pohdimme yhteen ääneen, miten hieno elämys esitys onkaan ollut. PALJASTUKSET LOPPUVAT TÄHÄN.

20170421_203719 – Kopio

Vanhankaupunginkoski on aivan teatterin vieressä. Kuvanveistäjä Hannu Tapani Konttisen veistos on tehty Helsingin perustajan Kustaa Vaasan vaimon Katariina Saksilaisen muistoksi. Saksilainen menehtyi nuorena. Kuva: Meri Liukkonen

Lopuksi: Minusta on hienoa, että ohjaaja Milla Hilke on uskaltanut tarttua teoreettiseen malliin ja kääntää sen immersiiviseksi esitykseksi. Joharin ikkunasta näkee ja tuntee, että sitä on tehty työtunteja säästelemättä ja innostuneesti. On todella harmi, että tämä on myös viimeinen Metropolian teatterisalissa nähtävä opiskelijaohjaus, sillä tutkinto-ohjelma on lakkautettu.

Käykäähän katsomassa ja yllättykää. Illan päätteeksi suosittelen vielä kävelyä aivan teatterin vieressä. Vanhankaupunginkosken kauniissa maisemissa on hyvä sulatella kokemusta.

Kulttuurikuurissa on muuten puolivahingossa nyt varsinaiset immersiivisen teatterin viikot meneillään. Seuraavaksikin taitaa olla tulossa juttua osallistavasta esityksestä. Mitä mieltä te lukijat olette immersiivisestä teatterista? Joko olette nähneet osallistavia esityksiä?

Joharin ikkuna Metropolia-teatterissa 5.5. asti. Liput 3,5/5 e, vain käteismaksu. Kesto noin tunti, ei väliaikaa. Kaikkina esitysiltoina kolme aloitusaikaa. Liput kannattaa varata etukäteen, sillä paikkoja on rajatusti. Lippuvaraukset osoitteesta joharinikkuna@gmail.com. Lisätiedot Joharin ikkunan Facebook-tapahtumasta tai Metropolian verkkosivuilta. Tämän kirjoituksen pääkuva: Saana Volanen.

Kiitokset kutsusta ja vapaalipusta esitykseen! Kävin katsomassa näytöksen ensi-illassa pe 21. huhtikuuta.

Työryhmä:

Ohjaus ja konsepti: Milla Hilke
Apulaisohjaus: Joonas Veijanen
Skenografia: Saana Volanen
Puvut ja maskit: Mirei Kato
Äänisuunnittelu: Eetu Palomäki
Äänitekniikka: Ville Katajala
Valosuunnittelu: Sanna-Kaisa Laakkonen
Videosuunnittelu: Noora Pietilä
Sokea-huoneen koreografia: Minna Lund
Tuotanto: Hanna Vanhala ja Metropolia-teatteri
Juliste ja grafiikka: Saana Volanen
Ohjaava opettaja: Meri Nenonen

Esiintyjät: Sami Ahonen, Simo Kuusterä, Minna Lund, Anna-Sofia Luoma, Jaakko Perilä ja Tiina Salo

Meri Liukkonen
Kulttuurikuuri-blogissa etsitään uusia kokemuksia. Tutkailen kulttuuria maallikon näkökulmasta, innostuneena ja suoraan. Taustaksi kerrottakoon, että työskentelen vapaana toimittajana ja opiskelen suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Taidenäyttelyihin ja muihin rientoihin menoa suunnittelin aiemmin jatkuvasti, mutta toteutus ontui. Siksipä ryhdyin syksyllä 2013 kulttuurikuurille. Tavoitteenani on nautiskella ainakin muutamasta uudesta kokemuksesta kuukausittain – olivat ne sitten mitä vain punk-bändin keikasta kokeelliseen balettiin. Blogissa raportoin kuurini tuloksia, kirjoitan kirjoista, poikkean välillä matkailemassa sivupoluilla ja testaan tosielämän pakopelejä. Kulttuurikuuri ilmestyi ensin Cult24-lehden sivustolla ja muutti Extemporen sivuille kesällä 2014. Palautetta voi antaa joko kommentteina kirjoituksiin tai viestillä osoitteeseen meri.liukkonen (a) gmail.com.