Rakastetun näytelmäkirjailijan ja runoilijan William Shakespearen kuolemasta tuli toukokuussa kuluneeksi 400 vuotta. Englantilaislegendan työt eivät kuitenkaan tunnu peittyneen hämähäkin seitteihin. Päinvastoin: niistä tehdään jatkuvasti uusia versioita. Myös helsinkiläinen Ryhmäteatteri tarttui kirjailijan merkkipäivän kunniaksi yhteen hänen tunnetuimmista teoksistaan ja toi Suomenlinnan kesäteatterin lavalle oman tulkintansa Kesäyön unesta. Alkuperäisteos A Midsummer Night’s Dream on muuten suomennettu ainakin Kesäyön unelmaksi, Kesäyön uneksi ja Juhannusyön uneksi. Taitaa olla makukysymys, mikä nimistä parhaiten teosta kuvaa.

Shakespearen klassikkokomedia on minulle entuudestaan tuttu lähinnä balettiversioina, jotka näin keväällä 2015. Toukokuussa pääsin ihastelemaan teosta Pietarissa maailmankuulussa Mariinski-teatterissa. Tätä ennen näkemäni Suomen Kansallisbaletin upea ja herkkä Kesäyön unelma jäi kuitenkin vielä lähtemättömämmin mieleen. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa se, jos ja kun se jälleen palaa ohjelmistoon. Kansallisbaletin teos on nimittäin yksi vaikuttavimmista kulttuurielämyksistäni koskaan.

Tätä taustaa vasten Ryhmäteatterin Kesäyön uneen kohdistui väkisinkin suorastaan ylimaallisia odotuksia. Tässä vielä pikakertauksena esityksen juoni: nuoret rakastuvat kaikki vääriin ihmisiin ja päätyvät rakkauden ajamina öiseen metsään. Siellä taas kujeilevat keijut sekoittavat pakkaa. Entistä villimmäksi meno muuttuu, kun metsään saapuu teatteriseurue ja haltia Puck taikoo näyttelijöistä yhden aasiksi, johon keijukaiskuningatar taikakukan hullaannuttamana rakastuu. Tarkemman juoniselosteen voi lukea vaikka Wikipediasta. Nyt kuitenkin neljään havaintooni Ryhmiksen tuoreesta näyttämöversiosta:

1. Sukupuoliroolit. Ryhmiksen näytelmässä miehiä on roolitettu perinteisiin naisten rooleihin ja toisinpäin: rakkaudenkipeänä Helenana nähdään Pyry Äikää ja toisen miehen kanssa samasta naisesta eli Hermiasta kamppailevana Lysanderina Noora Dadu. Keijukaisina keveissä mekoissa nähdään ronskeja miehiä, eli Juha Pulli, Aarni Kivinen, Mikko Penttilä ja Marko Tiusanen. Tällainen roolitus taitaa olla nykyteatterissa muodissa: sitä hyödynsi myös Kansallisteatterin Nummisuutarit.

Olisiko kyse myös siitä, että teatterimaailmassa aletaan pikkuhiljaa siirtyä ajatukseen, ettei sukupuolilla oikeastaan ole väliä? Nykypäivänähän sukupuolten moninaisuudesta puhutaan muutenkin paljon ja tunnustetaan yhä laajemmin, ettei perinteinen tiukka jaottelu miehiin ja naisiin välttämättä aina toimi. Toisaalta käsittääkseni historiassa on ollut myös aikoja, jolloin kaikki näyttelijät olivat miehiä. Mies perinteisissä naisen vaatteissa ja naisellisina pidettyjä eleitä esittämässä on ehkä vähän halpaa huumoria, joten mieluummin tulkitsisin Ryhmiksen version niin, ettei sukupuolilla ole niin väliä. Minusta mieskeijut olivat kovin sympaattisia.

27726306815_e3202f5c89_k

Keskellä keijukaiskuningatar (Minna Suuronen), taustalla keijut eli Juha Pulli, Aarni Kivinen, Mikko Penttilä ja Marko Tiusanen. Kuva: Tanja Ahola

27726420465_eb49be9fcb_k

Taikakukan voimasta samaan naiseen rakastuneet Demetrius (Henri Tuominen) ja Lysander (Noora Dadu) tavoittelevat kuvassa keskellä olevaa Helenaa (Pyry Äikää). Kuva: Tanja Ahola

2. Kieli. Kuten Suomenlinnan kesäteatterin näytelmät myös vähintään parina viime vuotena, tämäkin näytelmä sisältää paljon puhetta. Alussa liikaakin. Näytelmä lähti varsin hitaasti ja jopa puuduttavasti käyntiin, mutta lisäsi onneksi sitten kierroksia. Vanha shakespearelainen kieli yhdistyi sujuvasti tuoreisiin muokkauksiin. Malttamattomille katsojille on helpottavaa, että kärryillä pysyy, vaikkei höristäisi korviaan ihan jokaiselle vuorosanalle. Suomennosta oli kyllä ilo kuunnella. Mitään yksittäisiä kohokohtia en tosin näin jälkikäteen osaa nostaa esiin.

3. Puck ja muut huippuhahmot. Keijukuningas Oberonin veikeä palvelija Puck ansaitsee oman mainintansa. Sari Mällinen tekee hahmosta vahvan tulkinnan ja monesti vie koko show’n. Suomenlinnassa nähdään hassusti kihertävä, omaperäinen Puck, joka steppailee suloisine töppösineen muistiin pitkäksi aikaa.

Myös jo mainitut mieskeijukaiset ja varsinkin lopussa paljon tilaa saava viiden hengen teatteriseurue (keijuinakin nähtävät Marko Tiusanen, Mikko Penttilä, Aarni Kivinen ja Juha Pulli sekä aasiksi muuttuva Jarkko Pajunen) kirvoittivat hymyn huulille. Erityisesti käsityöläis-näyttelijä Peränä niin ihmis- kuin aasihahmossa nähtävän Pajusen työskentelyä oli ilo seurata. Jo mainittujen keijukaismiesten siroa tanssahtelua taas alkoi odottaa lisää heti heidät ensikertaa nähtyään. Noora Dadun Lysander ja Pyry Äikään Helena voittivat minut hitaasti puolelleen, mutta lopussa olin sitä mieltä, että näihinkin rooleihin oli valittu juuri oikeat näyttelijät.

27625815212_42296c404a_k

Marko Tiusanen, Mikko Penttilä, Jarkko Pajunen, Aarni Kivinen ja Juha Pulli esittävät hassunkurista teatteriseuruetta. Kuva: Tanja Ahola

27448304950_29e6baa0ad_k

Keijukuningas Oberon (Robin Svarström) on näyttävä ilmestys, mutta show’n varastaa silti apuri Puck (Sari Mällinen). Kuva: Tanja Ahola

4. Visuaalinen ilme. Suomenlinnan kesäteatterin eri vuosien esityksissä on mielestäni visuaalisesti paljon samaa ainakin kolmen näkemäni näytelmän perusteella. Koko teatteritilaa käytetään tänäkin vuonna hyvin monipuolisesti. Lavasteita ei ole mitenkään mittavia määriä, mutta niillä onnistutaan luomaan hyvin erilaisia tunnelmia. Asuissa yhdistyvät hauskasti eri aikakaudet ja tyylisuunnat. Erityisesti kiinnitin huomiota teatteriseurueen miesten vaatetukseen.

Keijukaiskuningatar Titania (Minna Suuronen) ja keijukuningas Oberon (Robin Svartsröm) on puvustettu asiaankuuluvan näyttävästi sarvipäähineineen. Aasi on samanaikaisesti härski ja huvittava, mistä on päävastuussa sen haarovälissä roikkuva, kröhöm, *sensuroitu sana*. Jostain syystä aasista ei ollut Ryhmiksen kuvapankissa kuvia. Kaikkiaan näytelmä on puvustuksen juhlaa, kuten aiemminkin Suomenlinnan kesäteatterissa.

Kokonaisuudessaan Ryhmäteatterin Kesäyön uni ei ikävä kyllä aivan onnistunut täyttämään aivan kaikkia korkeita odotuksia. Vaikka kesäteatteri perinteisesti onkin varsin kepeää, minä ja seuralaiseni jäimme kaipaamaan vielä lisää syvyyttä, elämyksellisyyttä ja jopa huumoria. Ristiriitaisia odotuksia, myönnän! Hupaisimmat hetket taisi tarjota teatteri teatterissa, eli teatteriseurueen erikoinen esitys näytelmän huipentaneissa häissä. Suomenlinna on toki aina tyylikäs paikka kesäteatterille ja lauttamatkoineen elämys itsessään.

Esityksen jälkeen totesin jälleen Shakespearen alkuperäistarinan valloittaneen sydämeni. Lempeän humoristinen ja ajaton kertomus taipuu monenlaisiksi versioiksi ja tarjoaa lohtua ja oivalluksia varsinkin rakkauselämässään ryvettyneille. Nyt taitaa olla aika viimein minunkin lukea Shakespearen teos. Yleensä pyrin lukemaan kirjat sillä kielellä, jolla ne on kirjoitettu, jos vain kyseistä kieltä osaan. 400 vuoden takainen englanti saattaa kuitenkin olla hieman turhan iso haaste. Jos ottaisi suomennoksen siihen oheen nautittavaksi?

Mitä mieltä te lukijat olette Shakespearen teoksesta? Entä Ryhmäteatterin versiosta?

Kesäyön uni Suomenlinnan kesäteatterissa Hyvän omantunnon linnakkeessa ke 31.8. asti. Peruslippu 36 e, eläkeläiset 28 e sekä opiskelijat, työttömät, varusmiehet ja siviilipalvelusmiehet 20 e. Lauttamatka ei sisälly hintaan. Tarkat esitysajat ja muut lisätiedot Ryhmäteatterin verkkosivuilta. Kulttuurikuurin aiemmat arviot Ryhmäteatterin esityksistä: kesäteatterinäytelmät Valheet ja viettelijät – Erään rakkauden muotokuva ja Liisa Ihmemaassa – Tyttö, joka aikaan putosi sekä pitkäaikainen yleisömenestys Mielipuolen päiväkirja.

Aurinkoiset kiitokset Ryhmäteatterille vapaalipuista! Kävimme katsomassa ti 26.7. esityksen.

NÄYTELMÄN TIEDOT:

Alkuperäisteos: William Shakespeare
Suomennos: Lauri Sipari
Sovitus ja ohjaus: Esa Leskinen

Rooleissa Minna Suuronen, Robin Svartström, Noora Dadu, Aarni Kivinen, Sari Mällinen, Jarkko Pajunen, Mikko Penttilä, Juha Pulli, Anna-Riikka Rajanen, Marko Tiusanen, Henri Tuominen (TeaK) ja Pyry Äikää.

Sävellys: Samuli Laiho
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Lavastus: Janne Siltavuori
Pukusuunnittelu: Niina Pasanen
Maskeeraus: Riikka Virtanen
Lennätykset: Pasi Warsell
Kuvat: Tanja Ahola

Meri Liukkonen
Kulttuurikuuri-blogissa etsitään uusia kokemuksia. Tutkailen kulttuuria maallikon näkökulmasta, innostuneena ja suoraan. Taustaksi kerrottakoon, että työskentelen vapaana toimittajana ja opiskelen suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Taidenäyttelyihin ja muihin rientoihin menoa suunnittelin aiemmin jatkuvasti, mutta toteutus ontui. Siksipä ryhdyin syksyllä 2013 kulttuurikuurille. Tavoitteenani on nautiskella ainakin muutamasta uudesta kokemuksesta kuukausittain – olivat ne sitten mitä vain punk-bändin keikasta kokeelliseen balettiin. Blogissa raportoin kuurini tuloksia, kirjoitan kirjoista, poikkean välillä matkailemassa sivupoluilla ja testaan tosielämän pakopelejä. Kulttuurikuuri ilmestyi ensin Cult24-lehden sivustolla ja muutti Extemporen sivuille kesällä 2014. Palautetta voi antaa joko kommentteina kirjoituksiin tai viestillä osoitteeseen meri.liukkonen (a) gmail.com.