Tällä hetkellä tämä blogisti on niin kiireinen, että ehtii ikävä kyllä enimmäkseen vain haaveilla kulttuuririennoista. Onneksi juuri ennen joulua kiireet helpottavat. Tässä teille valikoituja vinkkejä joulukuun tanssi- ja teatteriannista. Joitakin näistä olen onnekseni jo ehtinyt näkemään, toisetkin haluaisin nähdä. Voi kun vuorokaudessa olisi yli 24 tuntia!

Teatteria:

  •  Muuttomiehet, KOM-teatteri. Jos pidät oikein kiirettä, ehdit vielä katsomaan Juha Hurmeen hienon ja ajankohtaisen näytelmän. Esitys on myös ainakin toistaiseksi viimeinen mahdollisuus nähdä Laura Malmivaara KOM-teatterin lavalla, sillä näyttelijä heittäytyy ensi vuoden alusta freelanceriksi. Haastattelin Malmivaaraa kahteen eri lehteen jo alkusyksystä, mutta näyttämöllä ennätin nähdä hänet vasta marraskuun alussa. Muuttomiehet kertoo vaikuttavaa tarinaa isoista teemoista, kuten rakkaudesta, kuolemasta, ympäristön tuhoutumisesta ja yhteiskunnasta. Pelkäsin etukäteen, että esitys olisi minulle liian vaikea ja korkealentoinen, mutta pelkoni osoittautuivat turhiksi. Esitys oli älykkäästi hauska ja toi mieleeni viime keväänä Viruksessa näkemäni Perplexin.
    muuttomiehet_pressi_1-23

    Muuttomiehet-näytelmässä isoja aiheita lähestytään humoristisesti ja älykkäästi. Tulen äärellä vasemmalta oikealle Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi ja Eeva Soivio. Kuva: Noora Geagea / KOM-teatteri

    Muuttomiehet onnistui yhdistämään upealla tavalla filosofiset mietteet konkretiaan. Ihastuin etenkin esityksen tunnelmaan, joka oli lämmin ja intiimi. Erityisesti nauratti muuttofirman omalaatuinen työpari (Juho Milonoff ja Eeva Soivio). Katsomossa sai ylipäätään nauraa ja hihitellä absurdille huumorille. Loppuhuipennus taas kosketti jopa niin, että jouduin vähän nieleskelemään kyyneleitä. Harmi, ettei tämä näytelmä ole ohjelmistossa enää ensi keväänä  ja harmi, etten saanut aikaiseksi vinkata teille tästä ennen kuin nyt. Näytökset ovat olleet hyvin kysyttyjä, mutta kannattaa kysyä ainakin peruutuspaikkoja. Viimeiset esitykset ovat jo pe 12. ja la 13. joulukuuta. Lisätiedot KOM-teatterin verkkosivuilta.

    Psst! Keväällä 2016 KOM-teatterissa saa ensi-iltansa mielenkiintoisen oloinen Pasi was here – Lapsena kaikki oli paremmin, joka kolahtaa kuvauksensa perusteella erityisesti 1980-luvulla lapsuuttaan eläneisiin (kuten minuun).

  • Nummisuutarit, Kansallisteatteri. Tästä lienee turha kirjoittaa mitään, kun ylistäviä arvioita on saanut jo lukea vaikka mistä?  Kävin katsomassa Nummisuutarit lokakuussa itse maksamallani lipulla eli olin tavallaan vapaalla blogistin hommista. Suosittelen Kansiksen uutta versiota klassikosta oikeastaan kaikille, koska esityksessä lienee jotain joka makuun. Aku Hirviniemi tekee hienoa työtä pääroolissaan Eskona eivätkä muutkaan näyttelijät himmaile yhtään. Moderni ja perinteinen yhdistyvät näytelmässä sulavasti. Visuaalisesti näyttävässä esityksessä on monta todella vaikuttavaa kohtausta, joita voi muistella vielä pitkään jälkikäteen. Jos jonkun mielestä Aleksis Kiven näytelmän päällä on jo tomua ja ajan patinaa, varisevat ne tässä versiossa takuuvarmasti pois. Itse tosin pidän alkuperäisteoksestakin kovasti. Nummisuutareita katsomaan ehtii vielä keväälläkin, lisätiedot Kansallisteatterin verkkosivuilta. Extemporen blogeissa esityksestä on arvio ainakin Toiseen todellisuuteen -blogissa ja Sateenkaarenmaalarissa.Psst! Kansiksen ohjelmistosta kannattaa pistää merkille myös jouluklassikko Saiturin joulu. Tabun puolestaan saatan mennä katsomaan ensi vuoden alussa.
  • Teatteri Toivon Deittileikit. Tämäpä ei olekaan oikeastaan mikään esitys – tai jos on, sen rooleissa voisit olla sinä tai yhtä hyvin minä! Olen jo pitkään halunnut osallistua helsinkiläisen Teatteri Toivon Teatterileikkeihin, joissa heittäydytään ohjatusti tekemään kontakti-improvisaatiota ja liikeharjoitteita sekä leikkimään ryhmäleikkejä ja vaikka mitä muuta hauskaa! Joulukuussa Teatterileikit muuntautuu Deittileikeiksi, joiden jälkeen voi halutessaan jäädä juttelemaan kiinnostavien uusien tuttavuuksien kanssa. Toivon toiminnassa on muuten vahvasti mukana myös Extemporea pitkään pyörittänyt Eero Tiainen. Lisätiedot Teatteri- ja Deittileikeistä Toivon verkkosivuilta tai Facebook-tapahtumasta. Ilokseni leikit jatkuvat myös keväällä. Jospa silloin vihdoin ehtisi kokeilemaan?

Tanssia:

  • Kinetic Orchestra: Rohkeat. Itäkeskuksen Stoassa saa joulukuussa ensi-iltansa uusi nykytanssiteos, jota kuvaillaan lehdistötiedotteessa näin: ”Rohkeat on inspiroitunut rohkeista teoista, hetken hurmasta ja yhteisistä hiljaisista hetkistä. Rohkeiden maailma etenee lapsekkaasta leikistä kohti aikuisuutta ja rohkeuden ytimen etsimistä. Rohkeat todistaa heittäytymisen tärkeyttä yhteisöllisyyden perustana ja inhimillisen toiminnan juurena.” Rohkeiden koreografian on tehnyt Jarkko Mandelin. Hänen lisäkseen teoksessa tanssivat Anni Koskinen, Iiro Näkki – ja vierailevana tähtenä vasta kuusivuotias Oiva Mandelin, joka on tiedotteen mukaan erikoistunut supersankariakrobatiaan. Kuulostaa hyvän mielen nykytanssilta! Esitykset to 10.12. klo 19, la 12.12. klo 19 ja su 13.12. klo 15. Lisätiedot Stoan verkkosivuilta.
  • Pieni merenneito, Kansallisbaletti. Kansallisbaletin tämän syksyn uutuus tuntuu jakaneen mielipiteitä 3D-laseineen ja muine efekteineen. Minua Pieni merenneito kiinnostaa ristiriitaisten arvioiden myötä entistä enemmän. Baletti saa onneksi lisäesityksiä ensi keväänä. Lisätiedot Oopperan kotisivuilta. Kaksi Extemporen bloggaajaa on jo ehtinyt kirjoittaa esityksestä, tässä kiinnostuneille Sateenkaarenmaalarin ja Gotta Get A Gimmickin arviot.

Taidefestarit:

  • Pretty Bruises Squad: Mustelma Fest 2015. Taiteilijaryhmä Pretty Bruises Squad juhlii viittä yhteistä vuottaan Kaapelitehtaan Valssaamossa pe 11. ja la 12. joulukuuta. Juhlaviikonlopun aikana nähdään live-keikkoja, videotaidetta, dj-settejä ja ryhmän uusi pop up -teos Remix. Monipuolinen ohjelma näkyvissä Facebook-tapahtumasivulla.

Ensi viikolla tuleekin sitten pieni katsaus siihen, mitä Helsingin tosielämän pakopeleissä on juuri nyt meneillään. Lisää pelipaikkoja avataan hurjaa tahtia! Myös uusi osa pakopelitestisarjaan napsahtaa julki vielä ennen joulua. Jouluteemastakaan ei Kulttuurikuurissa luovuta vielä, sillä olen menossa tanssimaan joululaulujen tahtiin Jouluradion joululaulureiveihin, joista olenkin jo aiemmin vinkannut.

Kenestä muusta tuntuu, että kiinnostavia kulttuuririentoja olisi jatkuvasti tarjolla enemmän kuin on mahdollista kalenteriin mahduttaa?

Meri Liukkonen
Kulttuurikuuri-blogissa etsitään uusia kokemuksia. Tutkailen kulttuuria maallikon näkökulmasta, innostuneena ja suoraan. Taustaksi kerrottakoon, että työskentelen vapaana toimittajana ja opiskelen suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Taidenäyttelyihin ja muihin rientoihin menoa suunnittelin aiemmin jatkuvasti, mutta toteutus ontui. Siksipä ryhdyin syksyllä 2013 kulttuurikuurille. Tavoitteenani on nautiskella ainakin muutamasta uudesta kokemuksesta kuukausittain – olivat ne sitten mitä vain punk-bändin keikasta kokeelliseen balettiin. Blogissa raportoin kuurini tuloksia, kirjoitan kirjoista, poikkean välillä matkailemassa sivupoluilla ja testaan tosielämän pakopelejä. Kulttuurikuuri ilmestyi ensin Cult24-lehden sivustolla ja muutti Extemporen sivuille kesällä 2014. Palautetta voi antaa joko kommentteina kirjoituksiin tai viestillä osoitteeseen meri.liukkonen (a) gmail.com.