Jouluna varmasti monen perheen paketeista paljastui uusin Finlandia-voittaja, Jussi Valtosen romaani He eivät tiedä mitä tekevät. Minun lähipiiriini teoksia osui peräti kaksin kappalein. Toisen varasinkin samantien itselleni luettavaksi joulunpyhinä. Oli ihanaa makoilla aattoillan päätteeksi pyjamassa jouluvalojen loisteessa ja kääntää laaturomaanin ensimmäiset sivut.

Helsinkiläinen kirjailija ja psykologi Jussi Valtonen nousi suuren yleisön tietoon vasta Finlandia-palkintonsa myötä. Häneltä on kuitenkin julkaistu aiemmin jo kaksi romaania ja novellikokoelma, joihin en ole vielä ehtinyt tutustua. Ainakin tämä uusin teos on vaatinut varmasti valtavasti taustatyötä ja työstämistä jo laajuutensa ja runsautensa takia. Sivuja on yli 550!

He eivät tiedä mitä tekevät -teoksen saa silti luettua varsin nopeasti, sillä teksti on hyvin sujuvaa ja enimmäkseen selkeää. Juonikin vie mukanaan heti alusta lähtien. Teos pystyy hämmästyttävän johdonmukaisena, vaikka käänteitä riittää.

Perusasetelmat pystyy onneksi tiivistämään varsin hyvin. Neurotieteen professori Joe Chayefski on alallaan arvostettu asiantuntija. Hän elelee vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa enimmäkseen onnellisena kotimaassaan Yhdysvalloissa. Rauha rikkoutuu, kun eläinaktivistit alkavat vainota Joeta ja hänen perhettään.

IMG_5971

Valtosen teos nousi yleiseen tietoisuuteen viimeistään Finlandia-palkinnon myötä. Kuva: Meri Liukkonen

Joe saa myös puhelun, joka palauttaa mieleen parin vuosikymmenen takaiset muistot. Hän on ollut naimisissa suomalaisen Alinan kanssa ja asunut hetken aikaa Suomessa. Poikaansa Samuelia Joe ei ole nähnyt sen jälkeen, kun palasi takaisin Yhdysvaltoihin pojan osatessa hädin tuskin kävellä.

Romaanissa seurataan menneisyyden ja nykyisyyden tapahtumia niin Joen, Samuelin kuin Alinan näkökulmasta. Valtonen kirjoittaa todentuntuisesti yksinhuoltaja- ja uusperheen arjesta sekä siitä, millaista on olla ulkomaalaisena 1990-luvun Suomessa.

Onneksi henkilöhahmoja ei ole hirvittävän montaa, sillä aiheita tässä jättiläisromaanissa riittäisi helposti useampaan teokseen. Asioita on ympätty samojen kansien väliin niin paljon, että ainakin tämän lukijan on vaikea edes hahmottaa tai yrittää listata niitä kattavasti. On teknologian kehitys, ihmisten riippuvaisuus viestimistä, yksityisyyden myyminen tai katoaminen muuten, ekoterrorismi, eläinkokeet, tutkimusetiikka, medikalisaatio ja ylilääkitseminen, median ylivalta, salaliittoteoriat, tietojen vääristely, yliopistojen opetuksen ja tutkimuksen laatu tai laaduttomuus, uusperheet, isän ja lapsen suhde, viranomaisten toiminta, Suomi ulkomaalaisen silmin…

Samaten romaanin genreä on hankala määritellä, sillä se on yhdistelmä science fictionia, jännitystä, ihmissuhteita ja vaikka mitä muuta. Kirjallisuudentutkijoille Valtonen tarjoaa loputtomasti analysoitavaa, sillä teoksesta löytää suoria viittauksia niin Raamattuun kuin nykypäivän tv-ohjelmiin ja tositapahtumiin. Ja valtavasti muuta. Todella valtavasti muuta.

Odotin teokselta kuitenkin ehkä jopa enemmän kuin lopulta sain, sillä muutama iso ongelma mielestäni rokottaa selvästi lukunautintoa. Osa henkilöhahmoista on aivan liian yksiulotteisia ja lähes karikatyyreja. Erityisesti tämä koskee Alinan uutta miestä, psykoterapeutti Henriä. Myös joihinkin tapahtumiin ja henkilöhahmojen tekemisiin olisin kaivannut vähemmän stereotyyppisiä ratkaisuja ja enemmän raikkautta ja tuoreutta. Miksi nettitreffailu tai keskustelupalstat kuvataan aina samalla tavalla? Eikö muuten älykkäässä romaanissa olisi voitu toimia toisin?

Odotin pääseväni nauttimaan myös huippulaadukkaasta, omaperäisestä ja ainutlaatuisesta tyylistä, mutta pettymyksekseni tämä toiveeni ei aivan toteutunut. Toki Valtosen teksti soljuu sujuvasti eteenpäin, ja sitä on mukavaa lukea. Muutaman kerran huomasin kuitenkin jopa ärsyyntyväni jostakin korviin särähtäneestä tai kuluneesta ilmaisusta. Etenkin aivan romaanin loppupuolella toisaalta ihastelin taitavaa kielenkäyttöä ja osuvia kielikuvia. Dialogin kirjoittaminen Valtosella tuntuu olevan hienosti hallussa, romaanihenkilöiden keskustelut olivat eläviä ja uskottavia. Tekstiä on kuvattu älykkääksi, ja sitä se todella on.

Jussi Valtonen

Jussi Valtonen on helsinkiläinen kirjailija ja psykologi. Kuva Tammen verkkosivuilta, kuvaaja Markko Taina

Romaanin vahvuus ja ainutlaatuisuus piilevät silti sen tärkeissä aiheissa ja hienosti koossa pysyvässä rakenteessa. Valtonen kulkee sulavasti eri aikojen ja henkilöiden välillä. Hänen varsin karun oloinen tulevaisuudenkuvansa, dystopiansa, on erittäin uskottava. Voisin hyvin ajatella sen toteutuvan melko piankin.

Erityisesti tietotekniikan ja yhteisöviestinten kehitystä Valtonen kuvailee erittäin mielenkiintoisesti ja uskottavasti. Jo nykymenon kuvaukset ovat pysäyttäviä, saati sitten tulevaisuuden kuvitelmat esimerkiksi iAm-laitteesta, joka lukee käyttäjänsä ajatukset ja tunteet suoraan aivoista ja tarjoaa sisältöä automaattisesti niiden mukaan kohdennettuna. He eivät tiedä mitä tekevät on tullut minulle jo monesti mieleen kesken jonkin arkisen touhun: kun olen lukenut internetiä käsitteleviä uutisia, kirjoittanut Facebook-päivitystä tai vaikka selannut kännykällä pikaviestinkeskusteluja toisten seurassa.

Valtosen romaani nostaa esiin myös eläinkokeet ja niiden oikeutuksen. Toivon, että teos johtaisi laajempaankin yhteiskunnalliseen keskusteluun tästä tärkeästä aiheesta.

Ylipäätään He eivät tiedä mitä tekevät antaa lukijalle valtavasti pohdittavaa. Se ei saarnaa, vaikka ajoittain manifestoikin asioita voimakkaasti. Teos herättää ja käsittelee erittäin taitavasti monenlaisia eettisiä ja moraalisia kysymyksiä, joihin tuskin on helppoja ja yksiselitteisiä vastauksia. Pyhittääkö tarkoitus keinot? Onko oikein laittaa viaton elävä olento kärsimään toisen elävän olennon puolesta? Mihin teknologian kehitys vielä meidät viekään – ja onko se vain hyvästä? Onko jonkun totuus arvokkaampi kuin toisen? Kuka ylipäätään päättää, mikä on totta?

IMG_5974

557 sivua romaania. Kuva: Meri Liukkonen

Minusta nykyään ihannoidaan liikaa ylipitkiä tiiliskivikirjoja. Tämäkin teos olisi hyötynyt suuresti tiivistämisestä. Pääasiat olisivat päässeet kauniimmin esiin, jos rönsyjä olisi karsittu ja osa aiheista jätetty toisiin romaaneihin kirjoitettaviksi.

Ennen kuin olin lukenut romaanin loppuun, olinkin teokseen hieman pettynyt. Oivaltava ja kaunis loppu kuitenkin pelasti paljon. Lukukokemuksesta päällimmäiseksi on nyt jäänyt ajatus siitä, että onpa hieno, syvällinen ja tärkeä kirja. En ole muita Finlandia-palkintoehdokkaita lukenut, joten en osaa sanoa, menikö palkinto oikealle teokselle. Valtosen romaani kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukea.

Tämä teos jättää mieleen pyörimään paljon tärkeitä ajatuksia ja kysymyksiä. Aiheita, joista pitäisi ehdottomasti käydä paljon nykyistä enemmän myös yhteiskunnallista keskustelua. He eivät tiedä mitä tekevät on vaikuttava ja pysäyttävä kuvaus meidän osin järjettömältä tuntuvasta ajastamme ja varsin hyytävä kuvitelma myös siitä, mitä jopa lähitulevaisuudessa voi olla odotettavissa. Ehdottomasti silmiä avaava lukukokemus.

He eivät tiedä mitä tekevät. Jussi Valtonen, Tammi 2014. 557 sivua. Kulttuurikuurin arvosana: 4,5/5. Lue lisää Valtosesta, He eivät tiedä mitä tekevät -romaanista ja kirjailijan aiemmista teoksista kustantajien yhteiseltä #Kirja-sivustolta

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja tervetuloa mukaan Kulttuurikuurin pariin myös vuonna 2015!

Meri Liukkonen
Kulttuurikuuri-blogissa etsitään uusia kokemuksia. Tutkailen kulttuuria maallikon näkökulmasta, innostuneena ja suoraan. Taustaksi kerrottakoon, että työskentelen vapaana toimittajana ja opiskelen suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Taidenäyttelyihin ja muihin rientoihin menoa suunnittelin aiemmin jatkuvasti, mutta toteutus ontui. Siksipä ryhdyin syksyllä 2013 kulttuurikuurille. Tavoitteenani on nautiskella ainakin muutamasta uudesta kokemuksesta kuukausittain – olivat ne sitten mitä vain punk-bändin keikasta kokeelliseen balettiin. Blogissa raportoin kuurini tuloksia, kirjoitan kirjoista, poikkean välillä matkailemassa sivupoluilla ja testaan tosielämän pakopelejä. Kulttuurikuuri ilmestyi ensin Cult24-lehden sivustolla ja muutti Extemporen sivuille kesällä 2014. Palautetta voi antaa joko kommentteina kirjoituksiin tai viestillä osoitteeseen meri.liukkonen (a) gmail.com.