Vaikka periaatteessa pyrin pitäytymään blogini kanssa mahdollisimman anonyyminä, on yksi asia, mistä minut voi tunnistaa erilaisissa kulttuuritapahtumissa: kirkkaanpunaiset korkokengät. Ne ovat olleet tunnusmerkkini jo kolmen vuoden ajan niin oopperassa, taidenäyttelyissä kuin nykyään Musiikkitalossakin.

Mistä päästäänkin hyvin maaliskuun alun RSO:n konserttiin Musiikkitalolla, jossa ohjelmassa oli perjantaisarja. Ensimmäiseksi vuorossa oli ranskalaisteemaa, kun kuulimme Maurice Ravelin teoksen “Alborada del gracioso” (eli Narrin aamulaulu) ja tämän jälkeen Uuno Klamin 1. pianokonserton “Une nuit á Montmartre”, joka valmistui säveltäjän Pariisin-matkallaan. Erityisesti Ravel varmasti tunnetaan kappaleestaan Bolero. Säveltäjä oli koko uransa ajan saanut innoitusta espanjalaisista rytmeistä. Pidän Ravelin musiikista itsekin, ja yksi syy tähän on juuri se espanjalainen maailma, mikä kuvastuu hänen teoksissaan. Narrin aamulaulu on viisiosaisen pianosarjan neljäs osa, ja haluaisin mielelläni kuulla joskus koko sarjan.

Uuno Klami oli suomalainen modernismin säveltäjä, jonka innoittajana olivat edellä mainittu Ravel sekä Igor Stravinsky. 1. pianokonsertto syntyi vuonna 1925, kun säveltäjä oli nuorena musiikkiopiskelijana matkannut Pariisiin ja kohdannut siellä omien sanojensa mukaan “aivan uudenlaisen maailman”. Teos kantaesitettiin Helsingissä kolme vuotta myöhemmin ja osa orkesterin muusikoista halusi kieltäytyä soittamisesta, koska suomalaisessa musiikissa ei oltu totuttu saksofonien käyttöön tai jazzin säveliin. Alun protestoinnin jälkeen Klamin ura jatkui nousujohteisesti, eikä hänen musiikkinsa enää kohdannut samanlaista epäluuloa kuin myöhemmät modernistit. Minua teos ei napannut, mutta satavuotisen Suomen kunniaksi on hyvä kuunnella suomalaista musiikkia.

Illan kapellimestari Dima Slobodeniouk. Kuva täältä.

Illan kapellimestari Dima Slobodeniouk. Kuva täältä.

Palatessani paikoilleni väliajan jälkeen vieressä istunut vanhempi naishenkilö katsahti korkokenkiäni ja kehui niitä: “Sinulla on kauniit korkokengät. Itse en osaisi kävellä noin korkeilla koroilla”. Kiitin ja totesin, että koroilla kävelyä on tullut harjoiteltua pienestä pitäen. Vain hetki tämän  jälkeen oikeanpuolimmaiset vierustoverini palasivat paikoilleensa ja mies alkoi paasata edellisestä RSO:n konsertista, jossa jollain viulistilla oli ollut kirkkaanpunaiset kengät. (Orkestereilla on siis konserteissa pääsääntöisesti yhtenäinen tyyli: mustat asut ja kengät). Mies pohti hieman tympääntyneenä, oliko kyseinen nainen tässäkin konsertissa punaisissa kengissään, jotka erottuisivat helposti orkesterin seasta. Minä hänen vieressään kirkkaanpunaisissa korkokengissä hymyilin huvittuneena.

Konsertti jatkui Väinö Raition teoksella Kuutamo Jupiterissa, fantastinen sävelkokoelma op 24 orkesterille, sekä Aleksandr Skrjabinin Prometheus, pianolle, kuorolla ja orkesterille op 60. RSO:n ohjelmalehtisessä kerrotaan,että Raition leski muisteli miehensä unikävelyjä 1920-luvulla näin: ”Väinö näki unta, että hän oli jännittävällä matkalla avaruudessa, näki jopa seitsemän kuutakin. Aamulla herättyään hän ryhtyi siirtämään paperille avaruusnäkyjään”. Samoihin aikoihin syntyi sävelruno Kuutamo Jupiterissa, jonka esittäminen yleisölle oli kuitenkin ongelmallista teoksen suuren orkesterikokoonpanon takia. Tämän takia Raition musiikkia esitettiin vain harvakseltaan.

Viimeinen, ja erityisesti seuralaiseni odottama kappale oli Aleksandr Skrjabinin Prometheus, joka perustuu kreikkalaiseen mytologiaan. Prometheus oli titaani, joka loi savesta ihmisen, varasti tulen jumalilta ja antoi sen sitten ihmisille. Tästä kostoksi Zeus kahlitsi hänet kallioon jossa korppikotka nokki titaanin maksaa. Ihanaa, eikö? Teokseen kuului kahdeksan käyrätorvea, viisi trumpettia, nelinkertaiset puupuhaltimet, kaksi harppua, urut, solistinen piano, sekä sanatonta osuutta laulava kuoro. Hieman alle puolituntinen teos ei pitänyt minua otteessaan, sillä huomasin jossain vaiheessa ajatusteni lähteneen vaeltamaan.

Olen muuten huomannut, että usein ohjelmalehtisiin painettu “konsertin päättymisen arvioitu aika” saattaa heitellä viidestä minuutista melkein puoleen tuntiin. Pohdimme tätä illan konsertissa ja silloin se päättyikin kerrankin vähän etuajassa, haha!

Ravel, Klami & Skrjabin RSO / Musiikkitalo 

Tuire Arjava
Parikymppinen nainen, joka rakastaa erilaisia kulttuuririentoja, kirjojen lukemista, klassista musiikkia, sekä hyvää ruokaa. Blogissa pääsee seurailemaan Helsingin erilaisia kulttuuritapahtumia, joskus muunkin Suomen ja ulkomaiden nähtävyyksiä. Viestiä voi laittaa osoitteeseen culturallifeofhelsinki(at)gmail.com :) Seuraa Twitterissä (Culturellelife), Facebookissa (Kulttuurielämää Helsingissä) ja Instagramissa (Kulttuurielamaahelsingissa).
Tuire Arjava