Pienen kesätauon jälkeen on allekirjoittaneen aika palata bloggaamisen pariin. Jos edellisen postauksen Tšaikovski ja Prokofjeff konsertti oli ollut harmoninen ja kaunis, RSO:n konsertissa keväällä kuultiin näiden vastapainoksi Saariahoa, Stravinskyä ja Beethovenia. Ehkä se on kaverini näkemys shokkihoidosta? Meillä onkin pieni tahtojen taistelu meneillään Mozartista ja Beethovenista.

Ensimmäisenä kuulimme Igor Stravinskyn kolmikohtauksisen baletin Orfeus. Se valmistui vuonna 1947, jolloin säveltäjällä oli meneillään uusklassinen kausi ja usein aiheina Antiikin – myytit. Kolmiosaisen baletin ensimmäisessä osassa sankari Orfeus suree rakastettuaan ja lähtee manalaan saadakseen hänet takaisin. Toisessa osassa Orfeus saa soitollaan Haadeksen heltymään ja viimeisessä osassa Orfeus kohotetaan jumalaksi. Puolituntinen baletti meni todella nopeasti (vaikkei se musiikillisesti vetänyt minua puoleen tai toiseen) ja ajattelin haluavani mielenkiinnosta joskus nähdä tämän myös balettiversiona.

Stravinskyn jälkeen oli vuorossa kuuluisa nykysäveltäjä Kaija Saariaho. Säveltäjä on itse luonnehtinut lähtökohtiaan konserttojen tekijänä näin: ”Konsertto merkitsee minulle vähemmän perinteistä teknistä virtuositeettia kuin mahdollisuutta yrittää porautua syvälle soittimen ja musiikin sieluun”. Teos Trans on sävelletty vuonna 2016 ja illan harpisti, ranskalainen Xavier De Maistre kantaesitti sen viime elokuussa Tokiossa. RSO:n ohjelmalehtisestä käy ilmi, että teoksessa orkesteri on vain harvakseltaan yhtä aikaa äänessä.

Kahden modernin teoksen vastapainona oli Beethovenin 3. sinfonia, joka sai lisänimekseen Eroica.Teos valmistui luonnoksena vuonna 1803 ja orkesteriversiona vuotta myöhemmin. Säveltäjä ihaili Napoleonia ja omisti sinfoniansa yksinvaltiaalle, joka oli Ranskan vallankumouksen pyörteissä päässyt valtaan. Kun Napoleon julisti itsensä keisariksi, Beethoven raivostui ja poisti omistuksen. Eroicassa yhdistyy klassinen ja romanttinen aikakausi, mikä on erittäin harvinaista klassisessa musiikissa.

bee1804_f1

Beethovenin muotokuva ajalta, jolloin hän sävelsi Eroican. Kuva täältä.

Kuten tavallista, aikalaiset löysivät kappaleesta erilaisia puutteita. Esimerkiksi teoksen lähes tunnin mittainen pituus oli siihen aikaan ihan outo asia. Sinfonioiden tuli olla lyhyitä ja ytimekkäitä. Beethovenin ansioksi voidaan kuitenkin laskea käyrätorven yleistyminen orkesteriteoksissa, sillä hän kiinnostui niistä enemmänkin. (Sitä ennen käyrätorvia käytettiin lähinnä humoristisina törähtelyääninä). Jos olet lukenut blogiani pidempään, tiedät, että käyrätorvi on erityisen lähellä sydäntäni koska isoisäni soitti sitä. Myös klarinetit saavat tässä teoksessa loistaa.

Perheessäni arvostetaan Beethovenia suuresti, joten voitte olla varmoja, että olen ikuisesti alakynnessä puhuessamme tästä säveltäjästä. Onhan Beethoven ihan kaunista, muttei se luo samanlaista tunnetta kuin monet venäläiset romantiikan ajan säveltäjät.

Stravinsky, Saariaho, Beethoven RSO / Musiikkitalo

Tuire Arjava
Parikymppinen nainen, joka rakastaa erilaisia kulttuuririentoja, kirjojen lukemista, klassista musiikkia, sekä hyvää ruokaa. Blogissa pääsee seurailemaan Helsingin erilaisia kulttuuritapahtumia, joskus muunkin Suomen ja ulkomaiden nähtävyyksiä. Viestiä voi laittaa osoitteeseen culturallifeofhelsinki(at)gmail.com :) Seuraa Twitterissä (Culturellelife), Facebookissa (Kulttuurielämää Helsingissä) ja Instagramissa (Kulttuurielamaahelsingissa).
Tuire Arjava