Tässä HKO:n konsertissa Musiikkitalolla uutta edusti Luca Francesconi ja vanhaa Gustav Mahler. Avecini oli käynyt edellisenä päivänä kuuntelemassa esityksen jo kertaalleen. (Tässä sitä omistautumista!) Lopputulema oli, että toinen ilta oli vielä parempi kuin ensimmäinen, jes!

Konsertin avasi italialaisen Luca Francesconin teos Duende – The Dark Notes, joka on muuten sävelletty tilaustyönä illan viulistille, Leila Josefowiczille. Tämä  amerikkalaiskanadalainen naisviulisti alkoi soittaa viulua jo kolmevuotiaana, ja teini-ikäisenä hän kiersi ympäri maailmaa esiintymässä. Lahjakkaana soittajana tunnettu Josefowicz on muuten toiminut myös Chanelin vaatemallina! Hän on erityisesti soittanut uutuusteoksia, mistä illan kappale oli malliesimerkki, sillä se on valmistunut vuonna 2013. Koska minun vaikea luonnehtia Francesconin teosta, turvaudun säveltäjän omiin sanoihin: ”Teoksen nimi Duende viittaa valtavaan voimaan, jota ei voi hallita rationaalisesti”.

Gustav-Mahler-Kohut

Gustav Mahler. Kuva täältä.

Toinen puoli konsertista oli Gustav Mahlerin 6. sinfoniaa, jonka tunnemme myös lisänimellä Traaginen. Vaikka usein säveltäjät vuodattavat teoksiinsa elämänsä synkkyydet ja onnenhetket (erityisesti synkkyydet), Mahlerin 6. sinfonian takana ei ole mitään suurempia myrskyjä. Oikeastaan säveltäjällä sujui siihen aikaan oikein mukavasti: hän oli onnellisesti naimisissa ja hänen uransa kapellimestarina oli nousussa. Itse teos ei kuitenkaan saanut kanta-esityksessään vuonna 1906 suurempaa kiinnostusta.

Illan kuumaksi pohdinnaksi muodostui kysymys siitä, missä järjestyksessä sinfonia tulisi esittää. Kuuleman mukaan säveltäjä itse ei varsinaisesti lyönyt teoksen kahden keskiosan järjestystä lukkoon, mistä syystä sinfoniaa soitetaan vähän eri tavalla eri paikoissa. Ennen esitystä HKO:n orkesterin viulisti Erkki Palola kertoi Ennakkokuulijoiden kornerissa, että heidän nuoteissaan on paljon merkintöjä erilaisten soittojärjestelyiden varalle. Olipa asia miten tahansa, pidin kappaleesta hyvin paljon. Erityisesti ihastelin harvinaisen yhdeksän käyrätorven ja kuuden trumpetin kokoonpanoa orkesterin takarivistössä. Tässä teoksessa on oikeanlaista alakuloista tunnetta ja pauhua, jota klassisessa musiikissa rakastan. Viimeisen osan mahtipontiset soinnut herättivät varmasti nekin konserttisalin kuulijat, jotka olivat saattaneet väsähtää sinfonian pituuteen. Toisaalta ainakin vieressäni istunut keski-ikäinen pariskunta tuntui vaan innostuvan mitä kovemmaksi ja mahtipontisemmaksi musiikki yltyi. Uuden ja vanhan vastakohta sopi hyvin, vaikka modernimpi Francesconi olikin minulle vaikeammin sulateltava kuin Mahler!

Luca Francesconi ja Gustav Mahler / HKO, Musiikkitalo

 

Tuire Arjava
Parikymppinen nainen, joka rakastaa erilaisia kulttuuririentoja, kirjojen lukemista, klassista musiikkia, sekä hyvää ruokaa. Blogissa pääsee seurailemaan Helsingin erilaisia kulttuuritapahtumia, joskus muunkin Suomen ja ulkomaiden nähtävyyksiä. Viestiä voi laittaa osoitteeseen culturallifeofhelsinki(at)gmail.com :) Seuraa Twitterissä (Culturellelife), Facebookissa (Kulttuurielämää Helsingissä) ja Instagramissa (Kulttuurielamaahelsingissa).
Tuire Arjava