Minulla on tunnetusti lähes olematon istumis- ja paikallaanolokapasiteetti. Toki olen siinä vuosien mittaan kehittynyt, mutta erityisesti  pitkät esitykset ovat tuottaneet vaikeuksia. (Älkää kysykö miten olen pärjännyt kuusituntisissa oopperoissa!) Kun vuorossa oli RSO:n perjantaisarja ja kahden tunnin Mahlerin 3. sinfonia ilman väliaikaa, olin vähän huolissani.

Mahlerilla oli kaksi puolta: hän halusi olla osa suurta sinfonista traditiota, mutta toisaalta myös kauhukakara, joka teki mitä halusi. Ohjelmalehtisessä kerrotaan sen näkyneen kahdella eri tavalla, mahdottoman pitkäkestoisilla teoksilla ja sisällöllisesti epäsinfoniamaisilla sisällöillä. Mahler itsekin kauhistui, kun tajusi 3. sinfonian ensimmäisen osan  kestävän puoli tuntia. Hänen toista, kolmatta ja neljättä sinfoniaansa kutsutaan ”Wunderhorn-sinfonioiksi”, koska niissä kaikissa on osia Des Knaben Wunderhorn (eli Pojan ihmetorvi) kansanrunokokoelmasta.

Kyseisenä perjantaina Musiikkitalo kuhisi väkeä, sillä 3. sinfonia kuuluu erittäin harvoin soitettuihin teoksiin. Konsertti oli niin suosittu, että samalla viikolla tähän konserttiin oli mahdollista ostaa seisomapaikkoja! Syy siihen, miksi sinfoniaa esitetään harvoin, on kappaleen pitkä kesto sekä orkesterin laaja soitinrepertuaari. Itse pidin ensimmäisen osan alusta, jossa käyrätorvet aloittavat kappaleen mahtipontisilla rytmillään ja vaihtaen sitten marssiin. Tämä teema kuuluu teoksessa myöhemmissäkin osissa ja myös menuettimainen toinen osa oli kaunis. Neljännessä osassa Michelle DeYoung lauloi katkelman Nietzschenin teoksesta kuoron jatkaessa hänen jälkeensä.

Ja Hannu Lintu oli ihana kuten aina!

Mahler / Musiikkitalo RSO 

Tuire Arjava
Parikymppinen nainen, joka rakastaa erilaisia kulttuuririentoja, kirjojen lukemista, klassista musiikkia, sekä hyvää ruokaa. Blogissa pääsee seurailemaan Helsingin erilaisia kulttuuritapahtumia, joskus muunkin Suomen ja ulkomaiden nähtävyyksiä. Viestiä voi laittaa osoitteeseen culturallifeofhelsinki(at)gmail.com :) Seuraa Twitterissä (Culturellelife), Facebookissa (Kulttuurielämää Helsingissä) ja Instagramissa (Kulttuurielamaahelsingissa).
Tuire Arjava
Tuire Arjava

Tuoreet artikkelit (Katso lisää)