Tuoreen ranskalaisen Miss Universumin kunniaksi tähän väliin hieman ranskalaisia säveltäjiä!

Olen pyrkinyt lähtemään avoimin mielin konsertteihin, jotka eivät kuulu omiin lemppareihini. Sitähän tässä on tullut ihan mukavasti tehtyä, vaikkakaan kaikkea en niin myötämielisesti ole ottanut vastaan. Lokakuun alussa vuorossa oli erikoisempi ilta, kun HKO:n konsertissa oli Brahmsia, Henri Duilleuxia, ja Debussyä.

Ensimmäiseksi kuulimme Johannes Brahmsia, josta erityisesti kotiväkeni pitää. Minulla se on jäänyt hyvin vähälle kuuntelulle, vaikka sitä lapsuudessani paljon kuunneltiinkin. (Tosin silloin klassinen musiikki ei kiinnostanut minua lainkaan. Toisaalta lapsena kotona kuunneltiin myös paljon Mozartia ja Bachia, mutta nämä kaksi eivät edelleenkään innosta samalla tapaa kuin muut säveltäjät.) Yksi syy siihen, että isä pitää erityisesti musiikissa Brahmsista, on säveltäjän mieltymys Beethoveniin, joka on isäni lempisäveltäjä.

op

Kuva täältä.

Brahmsin yritykset soolokonsertoista jäivät, kun ensimmäinen pianokonsertto sai kantaesityksessään tyrmäävän vastaanoton. Seuraava soolokonsertto olikin konsertissa kuultu viulukonsertto D-duuri op 77, jonka hän sävelsi ystävälleen. Kantaesityksen jälkeen Brahms vitsaili, että ohjelmassa on melkoisesti D-duuria, eikä sitten paljon muuta. Vaikka teos sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton, nykyään se on yksi esitetyimpiä ja suosituimpia teoksia. Itse pidin erityisesti ensimmäisen osan klassisuudesta sekä viimeisen osan vauhdikkuudesta.

Modernimpaa, 1900-luvun lopun musiikkia saimme kuulla Henri Dutilleuxilta, jonka teos “Timbres, espace, mouvement, ou La Nuit étoilée” syntyi kolmentoista vuoden puurtamisen jälkeen. Inspiraation tähän ranskalainen sai Van Goghin maalaamasta teoksesta, La Nuit étoilée, joka näkyy kappaleen nimessä, eli Tähtikirkas yö. Hänen tarkoituksensa oli löytää musiikillinen vastine Goghin maalaaman teoksen ”kosmisille pyörteille”. Dutilleux toteuttaa teoksissaan musiikillisesti mm Ravelia ja Debussyä. Yllättäen pidin ensimmäisestä osasta Nebuleuse seuralaiseni sen sijaan piti koko teoksesta.

Illan päätti Claude Debussy, jota en myöskään kuunte paljoa. Vuosia sitten näin Kansallisoopperassa säveltäjän oopperan Pelleas & Melisande. Lienenkö sitten ollut vielä niin suuressa Wagner-kuplassa mutta jostain syystä musiikki ei jäänyt mieleeni. Musiikkitalolla kuulimme Le Merin, kolme sinfonista luonnosta, jonka sävellystyö kesti kaksi vuotta. Kantaesityksen vastaanottoa varjosti säveltäjän aiheuttama skandaali: Debussy oli juuri jättänyt vaimonsa laulajattaren vuoksi ja monet asettuivat vaimon puolelle. Meriaiheinen teos sisältää kolme osaa, Merellä aamusta keskipäivään, Aaltojen leikki sekä Tuulen ja aaltojen vuoropuhelu. Minusta teos oli vaikea hahmotettava, mutta seuralaiseni suurena Debussyn ihailijana piti esityksestä. On muuten hienoa seurata Susanna Mälkkiä työssään ja huomata miten paljon hän työstään nauttii!

 

Tuire Arjava
Parikymppinen nainen, joka rakastaa erilaisia kulttuuririentoja, kirjojen lukemista, klassista musiikkia, sekä hyvää ruokaa. Blogissa pääsee seurailemaan Helsingin erilaisia kulttuuritapahtumia, joskus muunkin Suomen ja ulkomaiden nähtävyyksiä. Viestiä voi laittaa osoitteeseen culturallifeofhelsinki(at)gmail.com :) Seuraa Twitterissä (Culturellelife), Facebookissa (Kulttuurielämää Helsingissä) ja Instagramissa (Kulttuurielamaahelsingissa).
Tuire Arjava