Mistä tietää, että syksy on tullut? Itselleni se on erilaisten kulttuuritapahtumien alkaminen. Kun astuin Musiikkitaloon torstaina,  tuli heti hyvin kotoisia kotoisa olo: tätä minä odotin kesällä maalla ollessani! Syyskauteni avasi Helsingin Kaupunginorkesteri Susanna Mälkin ja Nicolas Tulliezin johdolla. Esitys on muuten kuunneltavissa Helsinkikanavan sivuilla 30 päivän ajan täällä!

Ensimmäiseksi kuultiin ranskalaisen Pierre Boulezin Livre pour cordes. HKO:n ohjelmalehtisessä kerrotaan, että Boulez oli eläessään uudistamassa taidemusiikkia teoksilla, jotka hylkäsivät lähes kokonaan länsimaisen musiikin klassisen perinteen. Ohjelmaläpyskästä ilmeni, että Boulez oli säveltämistyön ohessa myös kova provokaattori, joka halusi kaikki oopperatalot poltettaviksi. (Apua!) Onneksi hän iän myötä rauhoittui ja jätti tiettävästi oopperatalot rauhaan. Tässä teoksessa kerrotaan yhdistyvän ”herkkää runollisuutta ja suorastaan romanttista ekspressiivisyyttä ja sen myötä se kumoaa väitteen, jonka mukaan Boulezin musiikki on vaikeasti lähestyttävää”. Tästä olen eri mieltä, sillä itse en ainakaan päässyt teoksen sisään. Toisaalta oma musiikkimakuni on niin vahvasti klassisessa, että siitä poikkeava musiikki tarvitsee useamman kuuntelukerran.

hko_malkki2creditstefanbremer

Kuva täältä.

Toinen teos oli kolmen eurooppalaisen orkesterin tilaustyö, harpulle ja orkesterille sävelletty Répliques, pour harpe augmentée & orchestre. Répliquesin on säveltänyt monacolainen Yan Maresz, ja sen ensiesitys oli Pariisissa 4.6.2016, Suomessa 14.9.2016.Kappaleen jujuna on solistinen harppu (soittajana Nicolas Tulliez), jonka sisäänrakennettu digitaalinen järjestelmä muokkaa soittimen ympäröivää akustista tilaa. Näin säveltäjä luo uusia ja yllättäviä soitinmaailmoja, eikä yleisö aina pysty havaitsemaan mistä soinnut kuuluvat. Erityisesti seuralaiseni odotti juuri tätä esitystä, ja pientä pettymystä oli ilmassa, kun ”potentiaalia olisi ollut parempaan”. Itse en osaa kommentoida sen enempää, sillä teos ei ollut omaan makuuni, vaikkakin vaikka harppu näytti ja kuulosti hienolta.

Illan konserttiin toi klassisempaa puolta Hector Berliozin Fantastinen sinfonia op 14. Tarina kappaleen takana on aikamoinen, joten yritän sen teille tiivistää. Berliozin nähtyä Pariisissa Hamletin, jonka pääosassa oli irlantilainen Harriet Smithson, hän rakastui naiseen heti. Kun tämä ei vastannut säveltäjän intohimoisiin rakkauskirjeisiin, Berlioz rupesi säveltämään Fantastista sinfoniaa, joka kuvaa onnetonta rakkautta. Teos sai suurenmoisen vastaanoton ja Smithsonkin ilmeisesti vaikuttui siitä niin että meni naimisiin säveltäjän kanssa. Avioliitosta tuli kuitenkin katastrofi. (Kannattaa siis luottaa intuitioon!) Sinfonia muodostuu viidestä osasta, unelmoinnista – intohimoista, valssista, kohtauksesta maalla, marssista mestauslavalle sekä unesta noitasapatista. Minun täytyy myöntää, että sekoilin konsertissa teoksen eri osien kanssa, enkä siis kuunteluhetkellä aina tiennyt missä mennään. Erityisesti pidin kuitenkin kahden viimeisen osan tunnelmasta, niissä oli vahva ja psykedeelinen tunnelma. Seuralaiseni rakasti kappaletta, ja itsekin pidin tätä illan parhaimpana.

Keskustelimme väliajalla hieman klassisen musiikin tilanteesta Suomessa. On hienoa, että Susanna Mälkki uskaltaa kokeilla jotain muuta kuin perinteistä klassista, Sibeliusta tai Mozartia. Pidänkin rohkeana, että tällaisen taloudellisen tilanteen aikana Mälkki uskaltaa mennä tutun ja turvallisten rajojen ulkopuolelle.

 

Tuire Arjava
Parikymppinen nainen, joka rakastaa erilaisia kulttuuririentoja, kirjojen lukemista, klassista musiikkia, sekä hyvää ruokaa. Blogissa pääsee seurailemaan Helsingin erilaisia kulttuuritapahtumia, joskus muunkin Suomen ja ulkomaiden nähtävyyksiä. Viestiä voi laittaa osoitteeseen culturallifeofhelsinki(at)gmail.com :) Seuraa Twitterissä (Culturellelife), Facebookissa (Kulttuurielämää Helsingissä) ja Instagramissa (Kulttuurielamaahelsingissa).
Tuire Arjava