Seitsemän teatterin ainutlaatuisena yhteistyönä tuotettu Mikko Roihan sovitus ja ohjaus Minna Canthin klassikosta Sylvi sykkii rohkeasti tässä ajassa. Canthin yksi viimeisimmistä näytelmistä oli aikansa kiistellyimpiä teoksia ja syystä: vuonna 1893 Helsingin Ruotsalaisessa Teatterissa kantaesitetty Sylvi on raju kuvaus naisen epäonnisesta avioelämästä, himosta ja rakkaudesta. Nuoren naisen kipuilu ja tyytymättömyys elämäänsä ovat olleet varmasti 1800-luvun lopulla suoranainen tabu. Nykyään voisi jopa sanoa, että se on arkipäivää.

On käsittämätöntä kuinka Canthin yli 130 vuotta vanhaan tekstiin voi samaistua vuoden 2014 Suomessa. Canth on aikanaan löytänyt ihmisyydestä jotain hyvin oleellista ja syvää – Canthin luomat ihmiset voisivat elää aivan hyvin tämän päivän Suomessa: on nuori, elämäänsä ja parisuhteeseensa kyllästynyt Sylvi (Pia Andersson) ja häntä huomattavasti vanhempi aviomies Axel (Lasse Fagerström), jotka elävät – Sylvin mielestä – mitätöntä ja epäkiinnostavaa elämää. Axel on keskittynyt työhönsä, kun taas Sylvin rinnassa hehkuu ikiaikainen kevät. Sylvi ajautuu himojensa vietäviksi ja ihastuu korviaan myöten ikäiseensä Viktoriin (Matti Raita). Nuorten ihastuminen kehkeytyy nopeasti rakkaudeksi, jonka ainoana esteenä on Sylvin avioliitto. Rakkauden ja himon sokaisemana Sylvi ajautuu julmimpaan mahdollisimpaan tekoon, jota Viktor ei voi hyväksyä ja Sylvin on kohdattava seuraukset. Täyttä ja ajatonta draamaa, täydellistä.

Näppinsä tekstin ajattomuudessa on myös teoksen sovittaja-ohjaaja Mikko Roihalla. Roihalla on uskomaton taito löytää draamasta se oleellisin; nostaa esiin ne kaikista kiinnostavimmat yksityiskohdat ja totuudet, jotka pätevät tänäkin päivänä. Roihan ratkaisu toteuttaa näytelmä kahdella kotimaisella kielellämme, ruotsilla ja suomella, tuo näytelmään uuden, entistä merkityksellisemmän tason luokkayhteiskunnasta. Erityisen herkullisia ovat kolmen, eri kieltä puhuvan nuoren, Sylvin (Andersson), Viktorin (Raita) ja Alma (Lina Ekblad), kohtaukset, joissa jännitteet luodaan joko kielellisin tai kielen osaamattomuuden keinoin.

Roihan ohjaus on harkittua, intensiivistä ja tarkasti koreografioitua, ja sen vuoksi Sylviä on ihanan helppo katsoa. Katsojan ei tarvitse kieriskellä vaivaantuneena penkissään, sillä lähes puolitoista tuntia kestävä (ei väliaikaa) kestävä Sylvi vetoaa ja koukuttaa intensiivisellä tarinankerronnallaan mukaansa. Onnistunut ja minimalistinen visuaalisuus, joka on pääasiassa myös Roihan itsensä suunnittelemaa, tukee tulkintaa erinomaisesti.

Viisihenkinen ensemble tekee ammattitaitoista työtä. Pia Andersson Sylvinä on tyrmäävän hyvä. Anderssonin lapsekas, mutta samalla jumalattoman kiihkeä roolityö nousee vuoden vahvimpien naisroolien joukkoon. Matti Raita ja Lina Ekblad luovat yhdessä Anderssonin kanssa naivistisen ja uskottavan pikkuihmisten piirin, jota täyttää mustasukkaisuus, himo ja kateus.
Lasse Fagerström tulkitsee pienieleisesti ja tarkasti. Mervi Koskinen vakuuttaa etenkin hiljaisena palvelijana, jonka pääasiallisena tehtävänä on toimia katsojien ja esiintyjien välisenä tulkkina.

Sylvin esitykset kaudella 2014-2015 Klockriketeaternissa, Savonlinnan teatterissa, Kokkolan kaupunginteatterissa, Åbo Svenska Teaterissa, Wasa Teaterissa sekä Riksteaterissa (Ruotsi).
Arvio kirjoitettu 23.8.2014 esityksestä.