Helsinki International Theatren perheen pienimmille tarkoitettu Vanttu ja Minttu ja kadonnut kana on saanut Tervasaaren kesäteatterissa varsin sekavan ja ylilatautuneen tulkinnan. Maikki Harjanteen hahmoihin perustuvan näytelmän käsikirjoituksesta ja ohjauksesta on vastannut Anna Jaanisoo, jonka käsissä ”musiikillinen seikkailunäytelmä” ei juurikaan tunnu kiinnostavan kohderyhmäänsä tai heidän vanhempiaan. Musiikkinumerot eivät vie tarinaa eteenpäin eivätkä esiintyjät pysty luomaan riittävää kontaktia yleisön ja itsensä välille. Jotta voitaisiin puhua onnistuneesta lasten seikkailunäytelmästä, eikö juuri se, että yleisö imaistaan mukaan tarinaan luomalla luottamuksellinen suhde esiintyjän ja katsojan välille, ole ensisijaisen tärkeää?

Näyttelijäntyöllisesti esitys on epätasainen. Näyttelijät pyrkivät ilmaisemaan itseään lähinnä ylisuurin ilmein ja elein. Minulle aikuiskatsojana tulee jälleen kerran – lastenteatterissa istuessani – olo, että esiintyjät pitävät lapsikatsojia tyhminä; jatkuva lässyttäminen ja ylikorostettu liikekieli eivät mielestäni kuulu lastenteatterin genreen. Vai tavoitellaanko tällä lässyttämisellä ja ylikorostetuilla eleillä ja ilmeillä hauskuutta? Toivottavasti ei, sillä huti menee. Omaan kokemukseeni peilaten hauskinta ja todellisinta on, myös lasten mielestä, se, kun roolihenkilö tekee näyttämöllä valintoja ja asioita tosissaan. Näitä hetkiä HIT:n Vanttu ja Minttu pystyy tarjoaamaan ikäänkuin tiedostamattaan. Esitys on nimittäin parhaimmillaan kohtauksissa, joissa hyödynnetään nerokkaita ja selkeitä lavastuselementtejä. Lavasteiden ja rekvisiitan edestakaisin liikuttelu on sen sijaan täysin turhaa, sillä näyttelijät pystyisivät luomaan uuden tilan myös pelkällä olemisellaan; näin tapahtuu esityksessä varsin hetkittäin ja aivan huomaamatta. Värikäs ja pohjateoksille uskollinen puvustus ansaitsee myös kehut.

HIT tekee arvokasta työtä työllistäessään pääkaupunkiseudun teatterialan ammattilaisia, joten teatterilta uskaltaa odottaa myös enemmän. Toivon näkeväni ensi vuonna entistä tarkempaa ja tasalaatuisempaa lastenteatteria, jota esitetään toivottavasti edelleen Tervasaaren oivallisessa miljöössä.

Helsinki International Theatren Vanttu ja Minttu ja kadonnut kana Tervasaaren kesäteatterissa.
Arvio kirjoitettu 1.8.2014 esityksestä.